maanantai 4. elokuuta 2014

Vanhalle tavaralle uusi koti

Eli eilen oltiin siis Aleksis Kiven kadun kirppiksellä myymässä, ja toki kun koko kadunpätkä ja puisto oli myyjiä täynnä, piti itsekin kierrellä! Olisin nämä laittanut eiliseen postaukseen, mutta siitä olisi tullut kamalan pitkä, joten kuvat säästin tälle päivälle ja tarinointi ja pohjustus tuli jo eilen.






Poika raidallisessa pyjamassa, 1€. Luimme kasilla samannimisen kirjan, johon tämä elokuva perustuu. Kirja oli vähän tylsä, mutta loppua kohden sekin muuttui yhä kiinnostavammaksi. Elokuvaversio mielestäni oli paljon kiinnostavampi kuin kirja, jossa asiat kerrottiin pitkästi ja pitkäveteisesti. Myöhemmin kirjan lukemisen jälkeen käytimme pari äikäntuntia leffan katsomiseen. Ikävä kyllä olin kipeänä yhden tunnin, joten elokuvan loppu jäi näkemättä. Onneksi yksi ilta se tuli telkusta ja me katsottiin Kaislan kanssa koko elokuva. Nyyh! Hyvä leffa, ja eurolla kun löytyi niin pakkohan se oli ostaa :D Mutta suosittelen :) !!









Pitkähihainen paita, 2,50€. Tätä mä tarkkailin pitkään, mutta myyjää ei näkynyt missään. Lopulta joku ilmestyi siihen ja mä menin äkkiä ostamaan. Ja arvatkaa mitä, tää on ihana!! Alekin, joka aina inhoaa kaikkia mun vaatteita, sanoi heti ensinäkemällä oikeasti tykkäävänsä tästä paidasta :D Ehkä lemppari kaikista löydöistä, samalla kallein. ;)








T-paita, 1€. Ensin huomion kiinnitti Terranovan lappu, sitten tämä ihana kuosi!! <3 Siis rakastuin. Upea. Vähän hölmö leikkaus, kaula-aukko on tosi iso. Mutta kuosi. I-ha-na :D Mun vaatteet on nykyään niin tylsiä ja mustavalkoisia, mukavaa vaihtelua!









Toppi, 0,20€. Oon pitkään passiivisesti etsinyt toppia, jossa olisi jotain kivoja kuvioita. Tämä oli S-koosta huolimatta vähän iso mulle, mutta hei, kakskyt senttiä ei ollut paljoa!



Ja sitten se ihan paras löytö...xd









T-paita, 1,00€. Se on kissa. Jolla on silinteri. Okei ei kai mun nyt enempää tarvitse tätä perustella? Ihan mahtava, lapussa lukee L mutta sopii silti ihan mahtavasti! Uusi luottovaate kaappiin :3



Kirppispäivän tuotot: 19,00€
Kirppispäivän menot: 5,70€


Eli oli aivan mahtava päivä mahtavine tuottoineen ja mahtavine löytöineen (ja ei nyt siis tartuta siihen faktaan että Ale tienasi yli kolmekymppiä...:'D)! Ja ensi sunnuntaina uudestaan. Paikka on siis ilmainen, kuka tahansa voi perustaa oman kirppiksensa ihan minne tahansa Aleksis Kiven kadun varrelle :) Tänään kävimme aamulla varaamassa äidin kanssa Tallinnan matkan, torstaista lauantaihin. Sitten mentiin Eiraan syömään turkkilaiseen buffeeseen ravintola Aniin. Alen kanssa kirppareille ja myöhemmin kunnon aterialle Subwayhin ;) Nyt oon kattellu miljoona jaksoa Frendejä, kohta suihkun kautta nukkumaan. Joten jälleen, hyvää yötä kamut! :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti