sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Joutuiko sisäinen lukutoukkani kalansyötiksi?


Mulla on tänään ollut niin vetämätön olo ja hullu päänsärky, etten meinannut postata ollenkaan. No, tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, konetta näpyttelemässä. Taidan olla vähän koukussa (tähänkin...:D). 



Bloggaamisesta on tullut mulle todella tärkeä harrastus ja kiinnostuksen kohde. Enää mulla ei ole vaikeuksia keksiä postausaiheita. Suurimmat vaikeudet tulevat nykyään ihan ajanpuutteesta ja ideoiden paljoudesta. Mulla käy helposti niin, että jos suunnittelen jotain tiettyä postausta kauan, jää se helposti toteuttamatta paineiden kasvaessa. Toteuttaminen alkaa tuntua todella työlään kuuloiselta, joten niitä alkaa lykkiä eteenpäin todella helposti. Suurin osa mun teksteistä syntyy aika lailla kertakirjoittamalta, sen kummempia pohtimatta. Toki suunnittelen päässä, mitä aion kirjoittaa, mutta loppujen lopuksi aika tajunnanvirtaa mun tekstit ovat. Blogin ulkoasuun jaksan panostaa, eikä se koskaan ole valmis (onneksi). Musta bloggaaminen on ihanaa, koen tekstin tuottamisen ja valokuvauksen mielenkiinnonkohteikseni ja vahvuuksiksini (pilkka osui heti omaan nilkkaan, miten toi sana kirjoitetaan?!?!), ja tavoitteet blogin suhteen ovat korkealla. 

(okei ei mun tästä nyt pitänyt tänään kirjoittaa) Ennen olin kova lukemaan. Kutosluokalla Uusikuu meni kahdessa päivässä, Epäilys kolmessa. Pari vuotta sitten luin hiihtolomaviikolla koko Nälkäpeli-trilogian läpi. En ole koskaan ollut supernopea lukemaan (sata sivua ei mene tunnissa eikä yksi romaani päivässä mitenkään) vaan jään usein junnaamaan yhteen sanaan tai virkkeeseen paikalleni, ikään kuin tarkistaakseni lukemani. Kuitenkin hyvän kirjan ja lukuinnon sattuessa naamaa on vaikea irrottaa kirjan sivuista. 

Viimeisen puolentoista vuoden aikana lukuvauhtini on kuitenkin tehnyt dramaattisen laskun. Syyksi epäilen en niinkään lukion alkua, vaan parisuhteen ja älypuhelimen astumista elämääni (ei mitenkään pahalla, rakastan teitä molempia!). Lukemiselle ehkä olisi aikaa, mutta keskittyminen ei jotenkin enää riitä, kun puhelin vilkkuu ja piipittää vieressä. Tai sitten odotan, josko se kohta taas vilkkuisi ja piipittäisi. Tähän vielä yhdistetään aiemmin mainittu bloggausinnostus ja tiivistynyt postaustahti ja yhtälö on valmis. Nytkin alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin lukemassa kirjaa. 



Mä rakastan lukemista. Musta on ihana ostaa uusia kirjoja ja uppoutua niiden maailmoihin. Musta on ihana kahlata samat vanhat opukset viidettä kertaa läpi koska ne on vaan niin hyviä (nimim. Twilight-saagan neljä osaa luettuna kuusi kertaa putkeen puolen vuoden sisällä kuudennella luokalla). Siksi on sääli, että se lukuinto on päässyt karkaamaan. Aina mulla on kirja laukunpohjalla mukana, metromatkoja sun muita ajatellen. Kuitenkin kännykkä yleensä voittaa. Lukemista rajoittaa myös se, että lukiessa ei voi tehdä mitään muuta samanaikaisesti. Tätä ongelmaa ei esimerkiksi kutomisen (tai sen ainaisen kännykänräpläilyn, ai että mua itseänikin ärsyttää) kanssa ole. 

Mun piti kesällä alkaa panostaa hyvissä ajoin ensi syksyn englanninkirjoituksiin, ja lukea kasakaupalla englanninkielisiä kirjoja. Niin kuin joku ehkä muistaa mun täällä maininneen, pääsin kirjassa puoleenväliin. Keväällä aloittamani kirja on edelleen kesken, niin kuin Divergent-sarjan toinen osa (englanniksi), jonka aloittamisesta on vierähtänyt kuukausi jos toinenkin. Ennen en olisi missään tapauksessa suostunut aloittamaan uutta kirjaa, jos toinen on vielä kesken. Nyt ei vaan kiinnostus enää riitä. Tällä hetkellä olen lukemassa (sen Insurgentin lisäksi) Stephen Kingin Carrieta, ja hirveä hinku lukea taas Harry Pottereita. Harry Potterit kun ovat ihana osa mun talvea, ja havahduin äsken nyt olevan jo tammikuu!



Eli lukusuunnitelmani: luen nyt Carrien loppuun, jonka jälkeen siirryn Harry Potter and the Philosopher Stonen kimppuun. Insurgent saa nyt siksi aikaa jäädä, kunnes saan taas innostusta (ja aikaa) siihen. Saa nähdä milloin. Lukeminen on rakas harrastus ja haluan taas käydä sen kimppuun, kun innostukseni on pitkästä aikaa hiipimässä esiin. Lopettelenpa postaukseni siis tähän, Carrie kutsuu!

Ja jos jollakulla on ylimääräistä Salaisuuksien kammiota tai Liekehtivää pikaria englanninkielisenä lojumassa hyllyssä, niin mua kiinnostaisi kovasti! Muuten taitaa varmaan olla pakko lähteä taas antikvariaatteja kiertelemään lähiaikoina (ai että rakastan niitäkin, harmittaa älyttömästi, että meidän ihana Itä-Helsingin antikvariaatti Itiksessä lopetti, siellä oli maailman paras myyjä ♥ Öitä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti