lauantai 5. tammikuuta 2019

VUOSIKATSAUS 2018

Voi että, sitä joka vuosi unohtaa, miten kova homma vuosikatsauksissa on! Tässä se nyt kuitenkin on, vuosikatsaus 2018. Ihan hullua taas ajatella, että kokonainen vuosi on taas mennyt ja nyt on 2019! Nyt oli siis ihana katsoa taaksepäin, mitä kaikkea vuoteen 2018 oikein mahtuikaan, ja samalla omassa mielessä pohdiskella uusia tavoitteita tälle vuodelle.

Kesällä ja syksyllä julkaisin postauskoosteet omista lempparipostauksistani alkuvuodelta ja kesältä. Vaikka mulla olikin ihan superkivaa tehdä noita postauksia, ei loppuvuodelta tule enää erikseen samanlaista koostetta, kun nyt tulee tämä vuosikatsaus. Koko vuoteen on kuitenkin mahtunut 130 postausta, siis ihan järjetön määrä, ja tuohon mahtuu monta itselle tärkeää tai muuten vaan omasta mielestäni hyvää postausta, hyvän mielen tuovaa tai ajatuksia herättävää. Tällä kertaa olen toteuttanut vuosikatsauksen perinteiseen tyyliin, ja luetuimpien tekstien ja postausvinkkien lisäksi tulossa on katsaus muutenkin kuluneeseen vuoteeni ja asioihin, joita ei välttämättä aikaisemmin ole blogissa mainittu.


TAMMIKUU (13 postausta)



Tammikuussa kävin Tukholmassa, kahdesti Tampereella - ensin koulukavereiden, sitten blogitovereiden kanssa -, ja vielä postasin edelliskesän Rochesterin-reissusta. Matkailujuttujen lisäksi muun muassa jaoin reseptin ehkä maailman parhaaseen ruokasalaattiin bataatilla, kikherneillä ja fetajuustolla, jota tein viimeksi viime viikolla, ja joka edelleen osaa yllättää herkullisuudellaan ja ruokaisuudellaan. Iso suositus! Fiilistelin lähestyvää kevättä ensimmäisen kerran jo tammikuun puolessavälissä, kun neljän jälkeen oli vielä valoisaa, ja jaoin menneen vuoden suosikkini omista Instagram-julkaisuista. Jaoin myös muutaman valitun sanan, kun sain tietää, että joku oli luonut Tinder-profiilin mun kuvalla. Loppukuusta mua rupesi ahdistaa oma pinnallisuuteni meikkaamisen suhteen, ja haastoin itseni jättämään pakonomaisen meikkaamisen ja meikkaamaan ainoastaan silloin, kun oikeasti tekee mieli. Tuon postauksen myötä olinkin puolivahingossa kokonaisen viikon täysin meikitta, ja oli kyllä jees!


HELMIKUU (7 postausta)


Oma suosikki: Vuoden 2018 odotetuimmat

Kouluhommat taisivat taas alkaa viedä aikaa ja energiaa, kun bloggailu hieman väheni. Helmikuussa kuitenkin fiilistelin jälleen kevättä, postailin maailman ihanimmasta englantilaisesta pikkukaupungista St Albansista, listasin vuoden 2018 odotetuimpia asioita, ja haikailin takaisin Lontooseen. Jaoin tunnustuksia eräästäkin kuvaussessiosta, ja kerroin, mihin kaikkeen mulla menee yksinasuvana opiskelijana rahaa, ja jäänkö plussalle vai miinukselle kuukauden päätteeksi. Tämä nousi yhdeksi vuoden luetuimmista postauksista, enkä kyllä yhtään ihmettele, raha-asioista kun kuitenkaan ei ihan hirveästi henkilökohtaisella tasolla puhuta.


MAALISKUU (8 postausta)


Näin jälkikäteen mietittynä maaliskuu oli tosi hyvä kuukausi. Heti kuun alussa me käytiin Bangkokissa, ja sieltä palattuamme oli mun unirytmi jetlagin ansiosta ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa, kun menin melkein kahden viikon ajan yhdeksän aikaan nukkumaan, ja heräsin virkeänä viimeistään ennen kahdeksaa. Sain aamuista paljon enemmän irti, ja olin ehkä virkeämpi mitä koskaan. Reissun jälkeen pidettiin pannukakkubrunssi, ja puhuin hyvien ystävien tärkeydestä. Esittelin mun paisunutta sadan huulipunan kokoelmaa (joka on luonnollisesti siitä jo jonkin verran kasvanut), ja osallistuin kanssabloggaajien mukana jatka lausetta -haasteeseenFiilistelin nurkan takana häämöttävää pääsiäistä, ja jaoin jo hieman vanhoja asukuvia.

Maaliskuussa julkaisin myös kaksi postausta, jotka nousivat käsittämättömillä lukemillaan vuoden luetuimmiksi, koko blogihistoriani kärkikolmikkoon. Yli puolen vuoden asumisen jälkeen julkaisin vihdoin esittelypostauksen pienestä 15,5 neliön opiskelija-asunnostani, ja luonnollisesti noin pieni asunto herättää kiinnostusta! Muutaman vuoden tauon jälkeen avauduin myös juomisesta ja juomattomuudestani, ja mietin, miksi päätöstä olla juomatta pitää selitellä tai puolustella, oli kyse sitten yhdestä kerrasta tai koko elämästä. Myös tämän pohjalta syntyi paljon keskustelua, ja selkeästi en ollut yksin näiden ajatusten kanssa. Tämä on myös yksi mulle tärkeimmistä postauksista, mitä olen kirjoittanut, ja aiheesta tulen luultavasti kirjoittamaan jatkossakin.


HUHTIKUU (10 postausta)

Luetuin postaus: Kesän to do list


Huhtikuussa postasin ihanasta pääsiäisestä, ja olin jo ihan täysillä fiilistelemässä kevättä, kun uskalsin ensi kertaa talven jälkeen lähteä ulos tennareilla. Esittelin uutta kevättakkiani (jonka todellisuudessa olin ostanut jo edellissyksyksi ja ehdin käyttää ehkä viikon ennen talvitakkiin siirtymistä), jaoin edellisvuoden meikkilemppareita ja listasin parhaita noutoruokapaikkoja Lontoossa. Jaoin kesän ensimmäisen bucket / to do listini, ja sairastuin poikkeuksellisen sitkeään flunssaan. Kerroin kommelluksiani kuumehouruissa, ja lopulta sairastaminen eteni siihen pisteeseen, että mun piti lopettaa äänenkäyttö kokonaan, jotta olisin edes jotenkin laulukunnossa tulevalla kuoromatkalla. Kävin myös vanhan kuoroni, Sibelius-lukion tyttökuoron kevätkonsertissa (oli parasta!), ja hypetin ihania kesähousujani. Valmistauduin Euroviisuihin ja julkaisin cover-versioni Suomen vuoden 2017 edustuskappaleesta, Norma Johnin Blackbirdista


TOUKOKUU (10 postausta)

Luetuin postaus: Tämä asu maksoi 12 puntaa


Vapun yli me oltiin seurakunnan nuorten kesken matkalla Puolassa. Mentiin laivalla Tallinnaan, josta ajettiin aivan liian monta tuntia koko ilta ja yö Baltian läpi Bialystokiin. Koska mun matkapostauksissa aina kestää ikuisuus, en ole vielä Puola-postausta saanut valmiiksi, ja tuolloin Puolassa ollessamme postasinkin edellisvuotisesta Serbian-reissusta. Toukokuu meni muutenkin matkailutunnelmissa, sillä julkaisin vlogin maaliskuun Bangkokin-matkalta, ja lähdettiin reiluksi viikoksi Lontooseen, jonne oli niin ihana palata melkein vuoden tauon jälkeen. Lontoosta onnistuin julkaisemaan puhelinkuvia melkein heti kotiin palattuamme, win! Toukokuussa mulla alkoi (ainakin melkein) kesäloma, ja fiilistelin vapauden lisäksi ihan käsittämättömän upeita kesäkelejä, jotka olivat meitä Helsingissä odottamassa, kun tultiin Englannista kotiin. Lontoossa me myös shoppailtiin ahkerasti, ja esittelinkin yhden viime kesän lemppariasuista, jonka kaikki osat olivat superedullisia löytöjä Lontoosta. Käytiin Suomenlinnassa muistaakseni kesän ensimmäisellä piknikillä, käytiin katsomassa Mamma Mia -musikaali suomeksi, ja tein toisen bucket listin kesälle.


KESÄKUU (7 postausta)



Kesäkuussa mulla oli vielä viimeiset tentit, joten alkukuu meni lähinnä kouluhommista stressaten. Mutta voi miten ihanaa kesäkuun puolessavälissä olikin vain antautua lomalle! Meillä oli ihan paras mökkireissu kavereiden kanssa, ja sen perään myrskyinen juhannus - meidän mökkipaikalla satoi ja tuuli niin kovaa, että kokkokin oli peruttu. Mökillä mun oli juhannuksena tarkoitus käyttää vapaa-aikani hyväksi blogin parissa, mutta se kaatuikin siihen, että jätin koneeni laturin kotiin. Sen sijaan keskityin vain chillaamiseen, joka myöskin oli ihan jees. Jaoin ihan maailman parhaan vinkin superhelppoihin ja näyttäviin kiharoihin ilman minkäänlaisia sähkölaitteita, ja tuota tekniikkaa olenkin hyödyntänyt ihan jatkuvasti tuon postauksen jälkeen. Kesäkuussa vietettiin mun äidin kuuskymppisiä, ja sain ainakin hetkeksi ihan parasta koiraseuraa. Koska kattokaa nyt miten söpö! Tein myös koosteen alkuvuoden postauslemppareistani, ja kerroin vähän taustoja noille postauksille.


HEINÄKUU (13 postausta)

Luetuin postaus: Antaa rintojen roikkua vaan


Heinäkuu aloitettiin rintsikattomuuden puolesta puhumisella. Tuo postaus herätti paljon keskustelua, ja nousikin yhdeksi vuoden luetuimmista! Huomasin myös, miten Instagramin viestipyynnöt täyttyvät heti epämääräisillä keskustelunaloituksilla, kun lisää kuvan tägillä #freethenipple. Jaoin asukuvia sekä lakkiaispäivältä että ihan tavallisesta asusta printtipaidalla ja tyllihameella, sekä esittelin uuden reppuni, jonka löysin Marimekon alesta! Käytiin Barbie-näyttelyssä, ja innostuin yhtenä iltana lähtemään spontaanisti kävelylle tihkusateeseen ja ihailemaan keskustan maisemia.

Heinäkuu oli täynnä kesää ja hyvää fiilistä. Jaoin viikon parhaita (joita oli paljon ja ihania asioita!), jameinasin ensin haljeta innostuksesta uuden Mamma Mia -elokuvan tullessa (jota mentiin katsomaan heti ensimmäiseen mahdolliseen näytökseen). Heinäkuu oli muutenkin ihan Abba-kuukausi (koko kesä oli Abba-kesä), koska kuuntelin monta viikkoa melkein nonstoppina pelkkää Abbaa! Nytkin syksymmällä Abbaa kuunnellessa tulee ihan kesä mieleen. Seuraavaksi pääsin näkemään kaikkien aikojen lempibändini Nightwishin toista kertaa keikalla! Kävin Korkeasaaressa ja sukulaisilla, vietin elämäni parasta kesää mökillä ja leireillä, ja pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa maailman rakkaimman kummipoikani'. Tein vielä kolmannen listan kesälle, tällä kertaa haastelistan, ja jaoin matkatunnelmia vuoden takaa Brightonista Pride-juhlan aikaan.


ELOKUU (12 postausta)


Elokuu oli osittain vielä täyttä kesäfiilistelyä, ja samalla henkistä valmistautumista syksyyn. Haastoin itseni listaamaan hyviä juttuja lähestyvästä syksystä, jaoin historiallisen hetken, kun monen viikon helteiden jälkeen vedin farkut ensimmäistä kertaa jalkaan, ja tarkastelin edellisvuonna tekemääni bucket listiä fuksivuodelle ja sitä, miten tavoitteet oikein onnistuivatIntoilin rutiineista chillin kesän jälkeen, jaoin kahdet asukuvat, toiset yli vuoden vanhat ja toiset suhteellisen tuoreet, ja vietin nimppareita. Postasin myös Helsingin ihanimmasta kesäkohteesta, Mustasaaresta, jonne suosittelen kaikkien suuntaamaan ensi kesänä (siellä on lampaita, vapaana!). Avauduin jälleen ulkonäköasioista oikein huolella, ja painotin jälleen sitä, miten paino on jokaisen oma asia, eikä ole sopivaa kysellä raskaudesta tai puolestaan kauhistella potentiaalista syömishäiriötä täysin terveen ihmisen kohdalla. Vietin ihanan yön Porvoossa, uin joessa ja nukuin teltassa sekä kiertelin vanhassa kaupungissa, ja listasin kymmenen hyvää puolta itsessäni.


SYYSKUU (7 postausta)

Luetuin postaus: "Ai mitä sä opiskelet?"

Syyskuussa päättyi sitten mun melkein neljän kuukauden kesäloma ja palasin kouluun. Heti kuun aluksi kerroin opinnoistani Q&A-postauksen muodossa. Teiltä tuli tosi hyviä kysymyksiä mun opiskeluihin liittyen, ja sain tuossa vastattua aika hyvin senhetkisten tietojeni mukaan! Toteutin my day -postauksen syksyn ensimmäisestä koulupäivästäni, ja näytin, miten pukeudun päivittäin ihan tavallisen arkiviikon aikana. Kävin kesän viimeisellä mökkireissulla, ja syksyn saapuminen alkoi tuntua ihan kivaltakin ajatukselta. Kävin kasvimaalla kiskomassa omin kätösin porkkanoita ja perunoita mullasta, ja luonnollisesti stressasin kasaantuvista kouluhommista. Syksyn alussa mulla oli kunnon opiskelupanostus päällä, joka näkyikin aika nopeasti myös postaustahdissa.


LOKAKUU (8 postausta)

Luetuin postaus: Kolme sanaa alkusyksyltä

Oma suosikki: Hyvä aamu

Syksyn edetessä koulukiireet jatkuivat. Jaoin kesän (ja vuoden) viimeiset asukuvat, ja jaoin muutaman sanan avulla fiiliksiä syksystä. Negistelin oikein urakalla, kun jaoin yhden päivän vastoinkäymisiä. Lokakuuhun mahtui kuitenkin myös paljon hyvää fiilistä. Nautin 17 asteen lämmöstä, kun kävin pyörähtämässä Hullareilla täysin ilman päällystakkia (tuli jopa kuuma), ja hihkuin innosta, kun kirjamessuilla olikin Tuomas Holopainen! Listasin, mitä kaikkea teinkään ehkä elämäni siihen asti parhaan kesän aikana, ja jaoin tunnelmia eräältä aamulta, jolloin heräsin virkeänä ihan superaikaisin (ainakin mulle), ja kaikki tuntui muutenkin menevän aivan nappiin. 


MARRASKUU (10 postausta)



Marraskuu on meillä todellinen synttärikuu. Mä täytin itse 21, ja blogin 6-vuotissynttäreitä juhlistettiin blogi numeroina -postauksella. Kerroin taas yksityiskohtaisesti päivä ja ostos kerrallaan, mihin kaikkeen mulla kuluu rahaa kuukaudessa yksinasuvana opiskelijana, ja jaoin tuloni ja menoni. Julkaisin ensimmäisen osan postaussarjaan, jossa kerron, miten sisustin viidentoista ja puolen neliön opiskelija-asuntoni, ja listasin ei-niin-kivan päivän positiivisia (joita oli yllättävänkin paljon!). Aloitin unohtuneiden postausten viikon, jossa heti ensimmäisenä jaoin puolitoista vuotta sitten kirjoittamani ja julkaisematta jääneen postauksen siitä, miten ei kannata kehua ihmisen ulkonäköä. Kerroin tv-sarjalemppareitani, joita ei löydy suoratoistopalveluista (tai joita itse ainakin katson DVD:ltä), ja paljastin lempihuulipunani sieltä yli sadan yksilön kokoelmasta. Sairastuin juuri synttäreideni alla ihan kamalaan flunssaan, ja listasinkin ehkä yllättäviäkin asioita, miksi flunssa on perseestä. Pääsin osallistumaan Iina Hyttisen lukijailtaan ja juhlin sekä omia että muiden synttäreitä. 


JOULUKUU (25 postausta)

Luetuin postaus: Maharauha

Joulukuu tarkoitti joulukalenteria! Kerroin joulunvietosta eri uskontokunnissa, johon haastattelin esimerkiksi vanhoillislestadiolaista ja helluntailaista kaveriani. Neliosaisessa joulunvieton alkeet -postaussarjassa kerroin humoristiseen tyyliin vinkkejä joulufiilikseen virittäytymiseenjouluruokien laittamiseenjoulukalenterin toteuttamiseen ja aaton viettoon. Tuttuun tapaan kirjoitin myös kaksiosaisen joulutarinan, ja itsenäisyyspäivänä julkaisin Linnan juhlat -bingon, joka myöskin sai hyvin näkyvyyttä, kun ihmiset googlen kautta löysivät postaukseni! Vuoden ainoaksi jäänyt joululaulucover oli Nisse-polkasta, ja listasin 24 asiaa, mitkä ovat joulussa parasta, ehkä hieman ruokapainotteisesti. Fiilistelin valkeaa joulua, ja aloin lopulta toipua marraskuun hirviöflunssasta!

Joulukalenterin ulkopuolella postailu jäi vähäiseksi, kun viimeisten koulukiireiden lisäksi joulukuu oli täynnä myös kaikkea muuta yllärimenoa. Osallistuin kuitenkin Maharauha-haasteeseen, ja avauduin jälleen ulkonäkökysymyksistä. Joulun jälkeen en avannutkaan tietokonetta moneen päivään, vaan keskityin chillailuun ja lomasta nauttimiseen. Välipäivinä hengailin perheen (ja maailman ihanimman kummivauvan) kanssa, ja uuttavuotta vietin kaverin luona Porvoossa. Tunnelma oli rento ja meillä oli hauskaa, ihan paras uusivuosi siis!

Blogivuosi 2018 oli täynnä listoja, hyvää fiilistä ja ankaraa pohdintaa, ihania reissuja ja upeaa kesää. Kaiken kaikkiaan viime vuosi oli ihan sikahyvä vuosi, ja näin taaksepäin katsottuna aika hyvin käytetty. Kiitos teille kaikille, jotka olivat mukana viime vuonna, ja kiitos etenkin kaikille, jotka jatkavat mun kanssa yhdessä myös seuraavaan. Hyvää uutta vuotta ihmiset <3

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

4 kommenttia:

  1. Sinulle vuoteen on mahtunut paljon erilaisia asioita. Ja hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    http://nimetontakirjoittamista.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Voin vaan kuvitella kauan oot kirjottanu tätä postausta! :D Ihana vuosikatsaus, sä oot ehtinyt tehdä vaikka mitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä sai muutaman päivän väkertää 😂 kiitos, ja näköjään!

      Poista