perjantai 20. tammikuuta 2017

Lähemmäs unelmatukkaa (+ alennuskoodi Hair by Avaan!)

Olenkin ehkä täällä aiemminkin vuosien saatossa maininnut, että mulla on todella pitkään ollut haaveissa ihana hopeisen vaalea tukka. Mulla on luonnostaan aika tummanvaalea, perinteisen suomalainen maantienharmaa tukka, jota olen ala-asteelta raidoittanut blondiksi. Niinpä kun viime aikoina olen esittänyt tätä toivettani hopeista hiuksista, suurin osa kampaajista on ylipuhunut mut edelleen vain raidoittamaan, kun vaalennus on niin rankka prosessi ja raidat piilottaa juurikasvun niin paljon paremmin. Jossain vaiheessa myös havahduin siihen, että mun unelmien tukka tulee maksamaankin aika tavalla, että kerrankin saisin, mitä oikeasti haluan. 


Nyt kun mä olen alkanut käydä töissä ja saada ihan säännöllisesti tilintäytettä, oon aina vaan enemmän miettinyt kampaaja-ajan varaamista ja oikeasti tuumasta toimeen ryhtymistä. Pari viikkoa sitten ryhdyinkin soittelemaan ja kyselemään eri kampaamojen hinta-arvioita mun muodonmuutokselle. Mun lähtötilanne oli siis ihan kauhea: varmaan 7 sentin juurikasvu, kellastuneet blondaukset ja se vihreä väri joka oikein tiukasti oli jäänyt mun tukkaan ilmeisesti pysyäkseen. Ennen värjäystä pitäisi siis ainakin vaalentaa että saataisiin yhtään mitään aikaiseksi, ja muutenkin aikaimoisella tuuripelillä mennään kun koskaan ei tiedä mitä eteen sattuu.

Mutta ilmeisesti joku korkeampi voima puuttuikin peliin, kun jokin aika sitten sain Facebookissa ilmoituksen, että olin arvonnan kautta voittanut ilmaisen värin ja leikkauksen Hair by Avaan! Siis minä, voittanut, ilmaiseksi! Siinä oli kyllä loppupäivä hymyssä pidättelemistä, siis mikä palkinto ja mikä ajoitus! Ehkä tästä huutomerkkien määrästä voinettekin päätellä, että erittäin iloinen voittaja olinkin. Laitoin sitten viestiä, selitin hiusväritoiveeni ja epätoivoisen lähtötilanteen ihan kuvien kanssa. Sovittiin sitten aika, värin ja leikkauksen sain tosiaan ilmaiseksi ja esikäsittelyt ja muut maksaisin sitten itse, säästäisin kuitenkin parisensataa euroa, niin muutama kymppi ei tuntunut missään!


Tiistaina mulla sitten oli tää mun kampaaja-aika Hair by Avassa Katajanokalla. Siellä Annica otti mut vastaan, ja ryhdyttiin heti hommiin! Ensin vaalennettiin mun tukkaa varmaan pari tuntia, mulla tuota karvaa kun on sen verran, että aineen levittämiseen saatiin uppoamaan ihan kohtuullisesti aikaa. Meillä se kuitenkin kului rennon leppoisasti rupatellen vähän milloin mistäkin. Tehtiin yhdessä sukunimivisaa, juteltiin työpaikoista ja koulusta. Annica on tosiaan mua vain vuotta vanhempi, niin yhteisiä puheenaiheita löydettiinkin ihan mukavasti, hän oli ihanaa juttuseuraa noiden tuntien aikana eikä pelkkä työtään hoitava asiakaspalvelija! Samoissa tiloissa toimii myös Kauneusstudio Ellen, ja samaan aikaan mun tukkahoidon aikana siinä vieressä puuhailtiinkin kynsiä. 


Vaalennuksen jälkeen mun tukka oli latvoista ihanan vaalea, melkein valkoinen, kun juuressa mun luontainen punapigmentti iski vahvasti läpi tummankeltaisena. Tässä vaiheessa olin tosiaan ollut jo lähemmäs sen kolme tuntia kampaamonpenkillä, ja laitettiin seuraavaksi väri päähän. Nyt jo onneksi alkoi näyttää vähän paremmalta, ja mulla alkoi toivo heräillä, että ehkä tästä saadaan vielä jotain hienoa. Onneksi mun peppu ei tällä kertaa ehtinyt puutua niin pahasti, ja hiustenpesun yhteydessä sain nauttia vielä iiihanasta päähieronnasta! Samalla Annica teki mun hiuksiin vielä Eslabondexx-hoidon, ettei mun ankarasti käsitellyt hiukset putoaisi päästä. 


Ja tällainen siitä sitten tuli, kuivana ja suorana. Toki väri ei vielä ole ihan tasainen eikä ihan sitä mitä hakemaan lähdettiin (sekä tässä kuvassa ja valaistuksessa näyttää kummallisen vihertävältä), mutta ottaen huomioon mun lähtötilanne päästiin jo tosi lähelle! Toivottavasti seuraavalla kerralla päästään jo lähemmäs maalia, saa nähdä kuinka pitkä prosessi tästä lopulta saadaan, nyt on kuitenkin ainakin se saatu potkaistua käyntiin. Ja kyllä mä tästä tykkään, ihailen tukkaani peilistä ja letin päästä pilkottavia latvoja, joihin on saatu juuri se sävy mitä mä olen vuodet toivonut! Ja vaikka hopea on ollut mun haavetukkaväri jo ikuisuuden, oon mä kuitenkin aina jäänyt itsekseni miettimään, että mitä jos se näyttääkin ihan kauhealta mun päässä. Onneksi ei tarvitse siitä enää huolehtia, koska näin kolmen päivän jälkeen olen kyllä ikionnellinen, että tähän vihdoin ryhdyin. Multa tässä samalla lähti myös reilu kymmenen senttiä pituutta, ja vaikka on ollut tosi outoa totutella ainakin omasta mielestä reilusti lyhyempään karvoitukseen, on tämä tällaisenakin niin ihana. Oon löytänyt uutta intoa erilaisiin kampauksiin, kun enää ei ponnarillekaan vetäminen vaadi yhtä suurta kädenliikettä! Mutta summa summarum, mun uusi tukka on i-ha-na, ja lähiaikoina siitä tulee toivottavasti vielä ihanampi.


Ja nyt mulla on teillekin jotain ihanaa, nimittäin mun blogin ihka ensimmäinen alennuskoodi! Me haluttiin antaa teille, mun ihanille lukijoillekin tästä jotain ekstrakivaa, niinpä koodilla "pannari" saatte 20% alennusta kaikista Annican palveluista! Toi on kyllä ihan mukava hinnanpudotus, jolla minäkin edelleen erittäin hiuksekkaana saisin vaikka värjäyksen alle satasella. Tiedusteluja ja ajanvarauksia voitte tehdä Hair by Avan Facebook-sivujen kautta tai numerosta 0452115010. Muistakaa myös seurata Hair by Avaa Instagramissa (@hhairbyava), siellä näette myös mun muodonmuutoskuvan!

Mitäs tykkäätte tässä vaiheessa mun päästä? Millainen hiustyyli teillä on tällä kertaa haaveissa?

Seuraa Pannariblogia (ja mua!) Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

12 kommenttia:

  1. Ihailin jo Snäpissä mutten älynnyt siellä sanoa mitään - aivan hurjan kauniit! Elän villejä unelmiani näiden ihmisten hiuskuvien kautta, omani nääs ovat tasoitusleikkailuja lukuunottamatta luonnontilassa. Siksikin ilahduttaa kovasti nähdä näitä vähän harvinaisempia sävyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti!❤ ja haha toimii se niinkin :D

      Poista
  2. Kirjotat mukavalla tyylillä. Tosi upea tukka, tuollainen hopea on aivan ihanan värinen!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti, ihanasti sanottu <3 tää on kyllä ihana, ja vaan paranee!

      Poista
  3. Wow upee tukka. Mulla on omaan silmään tosi kylmä tukka, mutta haluisin aina vaan kylmemmän! :-D se on vaan nyt jotenkin niin trendikästä ja se on iskeny muhun kovaa. Sopii kaikkien vaatteidenkin kanssa paremmin. Blondia on tosi vaikea ylläpitää. Välillä se on vihreä/sininen/keltainen. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se voi kyllä olla vähän koukuttavaa ja haastavaa! Ja mökin oon huomannu miten hyvin tää kylmä tukka sopii esimerkiksi mun viininpunaisen huivin kanssa! Pitää käydä ostamassa samanlainen pipo vielä :D

      Poista
  4. Uuh ihan sairaan upeat hiukset! Sopii sulle tosi hyvin!

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
  5. Ihan täydellinen sävy kyllä, sopii todella hyvin sinulle! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti! Itsekin tykkään kyllä kovasti, vaikka vielä on vähän hienosäätöä tehtävänä :)

      Poista
  6. Kyllä tulikin upea lopputulos! Tää sopii sulle niin kauniisti :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eilen käytiin taas laittamassa ja tuli taas vähän erilainen :D

      Poista