sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Viikon parhaat

♡ Muumit. Mä olen tällä viikolla taas innostunut katsomaan Muumeja, alkuperäisillä äänillä Dailymotionin kautta, ja siis mitä parhautta Muumit ovatkaan! Yhä enemmän rakastan Pikku Myyn letkautuksia ja Muumipapan huvittavia kommentteja. Oli maailmassa kuinka mahtavia televisiosarjoja tahansa, ei kyllä ole Muumeja voittanutta ♥

♡ Uusi Marimekon reppu, josta kerroinkin jo lisää täällä!

♡ Blogi. Mä olen niin onnellinen, että olen onnistunut pitämään yllä ihan mahtavan postaustahdin viimeiset kaksi viikkoa, ja tähän mä pyrinkin jatkossa tähtäämään: neljä postausta viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Liikaa stressiä en aio tietenkään tästäkään ottaa ja mut tuntien ei kestä varmaan kauaakaan, ennen kuin tästä alan jo lipsumaan, mutta tällä hetkellä näyttää superhyvältä. Fiilispohjalla siis edelleen mennään, neljään tähdäten, joskus enemmän ja joskus vähemmän! Tälläkin hetkellä mulla on noin miljoona postausideaa luonnoksissa, joita yritän kovasti saada valmisteltua ennakkoon, ensi viikolla kun taas olen tasan yhden yön kotosalla. Tällä viikolla kuitenkin on ollut ihan superhyvin aikaa panostaa juuri tähän blogiin ja se on ihan parasta.


♡ Uusi rakas perheenjäsen ♥

♡ Spontaani shoppailukierros H&M:ssä erittäin hyvin tuloksin. Okei tämä on jo kolmas postaus, missä hehkutan näitä ostoksia, pitäiskö mun pikkuhiljaa jo esitellä niitä teille? Mitä sanotte, ovatko yksinkertaiset ostostenesittelypostaukset niin 2015 vai odotellaanko mieluummin kunnon asukuvia?

♡ Itse tehdyt mehujäät. Otin uuden mehujäämuottini vihdoinkin käyttöön ja heti ekana testasin tätä Lindan aamupalapuikko-ohjetta luonnonjogurtilla, pakastemarjoilla ja kaurahiutaleilla, ja ihan parasta! Näitä oon nyt tehnyt ja syönyt joka päivä vähän varioiden, tällä hetkellä mulla on jäädytetyssä muodossa eilisen smoothien jämät. Nam!

♡ Kumpparikelit. Torstaina lähdin iltakävelylle sateeseen, ja oli parasta pitkästä aikaa vetää kumpparit jalkaan ja talloa lätäköiden läpi.


♡ Ihana pieni kummilapseni, joka näytti niin kovalta tyypiltä aikuisten reppu selässä, ja joka kikatteli niin ihanasti, kun kutittelin häntä vatsasta ♥

♡ Vapaa viikko kotona. Mulla on tällä viikolla ollut vain pari lyhyttä työvuoroa, ja muuten oon saanut olla ihan vapaasti ja lomailla. Olen muun muassa nukkunut ihan luvan kanssa aivan liian myöhään ja nauttinut joka hetkestä!

♡ Chilli yökyläily kavereiden kanssa.

♡Aamujammailut ja -siivoilut Disney-musiikkien tahtiin. Nyt mun on oikeasti ihan pakko nähdä Prinsessa Ruusunen ja Pocahontas!

♡ Se, että vihdoinkin bongasin tuolta Bloggerin merkeistä kaikki nämä ihanat sydänvaihtoehdot, joita nyt olen tässä postauksessa käyttänyt oikein urakalla. Kyllä, vasta nyt.



Mikä oli parasta sun viikossa?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

10 kommenttia:

  1. Olipas jotenkin ihana postaus, tuli tosi hyvä mieli tästä! Aivan ihania kuvia, puhumattakaan aivan ihanista aiheista, joita olit listannut! Muumit ja Disney-biisit ovat aivan parhautta, niistä tulee aina takuuvarmasti hyvälle tuulelle! Ja hei, mä nyt kyllä inspiroiduin noista aamupalapuikoista, menee ehdottomasti testiin! Kiitos vinkistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan superihanasta kommentista, tää todella lämmitti mieltä! ❤ ja joo mene todellakin testaamaan, laitetaan vahinko kiertämään! 😂

      Poista
  2. Eivitsi miten ihana postaus ja etenki tää viimone kuva susta ❤ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää kiitos paljon Taru, ihana kommentti! <3

      Poista
  3. Hahaa hei ihana postaus! Täälläkin pyörii Muumit Dailymotionista tälläkin hetkellä! ❤️ Superkiva asu ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Joo mä tässä odottelen että kohta pääsen taas pistämään Muumit pyörimään, haha!

      Poista
  4. Hei mäkin huomasin ton symbolijutun vasta nyt, ko kävin kurkkaamassa. :D Postaus (ja päivän asusi) on just ihana, itellä viikon parhaisiin on kuulunut Omisin reissu (oon nyt siis Kroatiassa), mansikkajäätee ja jäätee ylipäätään, tän päiväinen Bolognese-annos ja toissapäiväinen pizza - molemmat rafloissa joissa oon käynyt jo lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi kuulostaa ihanalta - hyvä ruoka kyllä kuuluu mullaki joka päivän lemppareihin :D kiitos paljon! <3

      Poista
  5. Sun postauksista tulee aina niin hyvä fiilis itsellekin! Mua ainakin kiinnostaisi perinteinen ostosten esittelypostaus :) Kirjottelin kanssa muuten viime viikolla yhden mehujää reseptin blogiin, jos se ohje kiinnostaa niin kannattaa testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! <3 ja kiva kuulla että kiinnostaa :D näinkin itse asiassa sun mehujääreseptin, vaikutti kyllä hyvältä!:)

      Poista