lauantai 18. tammikuuta 2020

Instagramin parhaat 2019

Tänään on vihdoin vuosittaisen Instagram-koosteen vuoro! Olen jo monta vuotta tykännyt julkaista perinteisen vuosikatsauksen (ja tänä vuonna myös parhaiden ja luetuimpien koostepostauksen) lisäksi tällaisen postauksen, jossa jaan omat lempparini edellisen vuoden aikana julkaisemistani Instagram-kuvista. Suuri osa mun Insta-kuvista on blogikuvia, mutta tässä esitellyt lempparit ovat, jos ei ainoastaan niin ainakin alun perin, juuri Instagramissa julkaistuja. Tällä kertaa kuvia tuli mukaan enemmän kuin aiemmin, kun varsinkin loppuvuodesta mun Instagram aktivoitui muun muassa joulukalenterin myötä! Kuvat on tässä esitelty myös julkaisun mukaan aikajärjestyksessä.

Instagramin parhaat 2018, 2017 ja 2016!


Ensimmäinen kuva itse asiassa lipsahti myös viime vuoden Insta-koosteeseen! Kuva itsessään on otettu vuoden 2018 puolella, ja siinä näkyy uudenvuoden meikkini, mutta julkaisin sen vasta tammikuun puolella. Ja onhan noi meikit niin ihanat (ainakin omasta mielestäni), että piti ne laittaa tähänkin mukaan. Helmikuussa aloitin jo kevätfiilistelyn ihan täysillä ja julkaisin tb-kuvia edelliskesään. Päivittelin New York -tunnelmia, ja kotiinpalattuani meikkasin käyttäen kokonaan voidemaisia ja nestemäisiä tuotteita. Innostuin muutenkin leikkimään värikkäämmillä meikeillä (kuudes kuva itse asiassa julkaistiin ainoastaan stoorien puolella!), ja todella pääsin tälläytymään Tiktakin keikkaa varten kiirastorstaina! Oli kyllä ehdottomasti yksi elämäni parhaista keikoista, kokemus, jota olisi uskonut koskaan saavani ja joka ikävä kyllä jää näillä näkymin ainutkertaiseksi. Näin muuten tässä yksi yö unta Tiktakin Petrasta (ja Maija Vilkkumaasta ja Erinistä ja kai Irinastakin, hehe).


Sitten tuli pääsiäinen ja perinteinen talviturkin heitto! Edellisenä pääsiäisenä pääsin pulahtamaan paksuun jäähän sahattuun avantoon, joten tällä kertaa pulikoitiin oikeinkin keväisissä merkeissä. Vappuaattona innostuin leikkimään taas meikeillä ja loihdin sateenkaarimeikin (ja yritin verhon avulla salata sen, että olin meikannut vain puolet naamasta). Vappupäivänä puolestaan piknikkeiltiin kavereiden kanssa, tää oli muuten mun ensimmäinen oikea opiskelijavappuni ja eka vappu oma lakki päässä, vaikka jo kolmas ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen. Fiilistelin t-paita- ja jätskikelejä, ja lähdettiin ekalle mökkireissulle - tuolloin oli jo niin ihanan kesäistä ja lämmintä! Juhlittiin kavereiden lakkiaisia (ja pääsin pitkästä aikaa laittamaan päälleni ihanan auringonkukkamekkoni ja tekemään tyyliin mätsäävät keltaiset silmämeikit) ja fiilistelin kesää ihan täysillä. Viimeinen selfie on yksi vuoden lemppareistani!


Mun raitapaidat ovat edustaneet oikein kunnolla kesän aikana, ja punaiset huulet! Eka kuva on juhannukselta, oli mahtavat kuvaussessiot ja oikein kiva jussi! Pääsin vihdoinkin myös oikeasti biitsille, vaikkakin syyskuun ensimmäisenä ja kesäloman viimeisenä päivänä. Tuo rantakuva ilmestyi kylläkin jo ekana blogin puolella, mutta instamuokkaus vei mun sydämen sen verran, että tahdoin senkin tähän sisällyttää. Syyskuussa lähdin myös aivan ex tempore yöksi Lällyyn, jossa piti luonnollisesti myös ottaa klassinen laiturikuva. Nautin kesän viime hetkistä ja aurinkoisista iltakävelyistä. Lähdettiin vielä kerran mökille, jossa pidettiin kunnon kuvaussessiot kumpanakin päivänä. Alarivin keskimmäinen on myös ihan lemppari! Vikan selfien meikki oli myös poikkeuksellinen ja piti sen vuoksi tallentaa, en nimittäin puuteroinut kasvojani ollenkaan ja koko meikki syntyi vain kolmea tuotetta käyttämällä! Tässä on hieman huoliteltu, iisi arkilook kulminoituneena yhteen kuvaan.


Eka selfie on myös lemppari! Eivätkä mun hiukset olleet oikeasti noin upean hopeiset, vaan poistin kuvasta kaikki keltaisen sävyt. Oispa oikeasti! Lokakuussa oltiin viikko Lontoossa, josta piti tietenkin päivitellä niin kaupunkimaisemia kuin iso kasa ruokakuviakin. Kotiin palattua fiilistelin kuitenkin myös omaa Helsinkiäni ja ihanaa syysaurinkoa. Marraskuussa oltiin viikonloppu Saarenmaalla, ja minä täytin 22! Alarivin selfie on synttärinaama ikuistettuna, ja viimeisen, sairaalassa otetun vauvakuvan äiti oli teipannut kiinni ulko-oveen, kun seuraavana päivänä menin kotikotona käymään. Ihana!


Marraskuussa kuvailtiin asukuvia mun lempparikesähameen kanssa, ja syksyllä tein myös ekat yhteistyöpostaukseni Instan puolella, kun Gaston Luga lahjoitti ensimmäisessä kuvassa näkyvän repun mulle. Yhteistyö koski ainoastaan muutamaa Insta-postausta, mutta voin tässäkin ihan aidosti sanoa, että tuo reppu on saanut kyllä paljon käyttöä ja siitä on kokonsa puolesta tullut ihan lemppari! Postasin vielä tb-kuvia syyskuun mökkireissulle ja ihanaan alkusyksyn havumetsään, ennen kuin potkaistiin joulukalenteri käyntiin! Joulukalenteria varten pidettiin varmaan ekaa kertaa kuvaussessiot mun kotona, rennosti ikkunalaudalla verkkareissa istuen. Jaoin minuutin videon mun jouluisesta arkimeikistä, ja otin selfieitä vielä puoliksi märällä tukalla. Ihailin taas vaihteeksi talviaurinkoa ja otin noin miljoona kuvaa joulupaita päällä. Käytiin Raskasta joulua -konsertissa, ja oli jälleen ihan mahtava kokemus. Äidilläkin oli tosi hauskaa, ja jouluna katsottiin keikkatallenteita telkkarista sitten ihan urakalla - jouduttiin jopa ostamaan uusi DVD-soitin ihan vain, että saatiin katsoa joulukonserttia. Pääsin myös leipomaan yksivuotiaan kummivauvan kanssa pipareita, ja tämä kuva on kyllä ehdottomasti yksi vuoden lemppareista - miten suloinen pieni!


Aaton joulukalenteriluukussa jaoin vielä kuvan minusta ensimmäisenä joulunani, vain kuukauden ikäisenä punaisena pikkumininä. Kaksi viimeistä kuvaa ovatkin sitten stoorien puolella julkaistuja. Keskimmäisessä on yksi mun lempiruoistani, nimittäin uunissa paahdettu bataatti erinäisillä täytteillä. Vikaan, upeaan maisemakuvaan en ole koskenut lainkaan - näin kaunis talvinen auringonlasku tallentui ihan ilman filttereitä tai muokkausta.

Nämä Insta-katsaukset ovat musta ihan mahtava tapa peilata mennyttä vuotta ihan omalla tavallaan, ja näihin on ihana aina myöhempinä vuosina palata. Helposti myös voi vaikka tuohon vuoden 2016 versioon vertailemalla huomata oman Insta-tyylin muutoksen, ja ihan myös tämän yhden vuoden sisällä.

Mikä oli sun lempparisi näistä kolmesta vuosikatsauksesta: perinteinen, suosikit vai Instagram?

Psst..! Käy myös mun Instan puolella (@sannalovesfood) kurkkaamassa mun viime vuoden Best Nine!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti