lauantai 6. maaliskuuta 2021

Vuosi etänä

Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi mun viimeisestä luennosta lähiopetuksessa. Vuonna 2020 kolmas opetusperiodi päättyi helmikuun viimeisellä viikolla, tuolla viikolla mulla oli vielä kaksi luentoa ja yksi tentti. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla oli taukoviikko, jonka vietin rennosti kotona siivoillen, tentteihin lukien ja kavereiden kanssa hengaillen. Nukuin aamuisin pitkään ja söin joka päivä lounasta yliopistolla. Maaliskuun toisella viikolla alkoi nelosperiodi ja mun viikon ainoa luento oli peruttu muistaakseni opettajan jonkun menon takia. Myöhemmin tuolla viikolla koko yliopisto siirtyi etäopetukseen.

Ja näin ollaan nyt jatkettu vuoden verran, eikä loppua vähään aikaan näy. Viime kevät oli aika pehmeä lasku koko hommaan. Mulla ei tosiaan ollut enää tuossa vaiheessa muita kursseja tai luentoja kuin kandin proseminaari, eli olisin joka tapauksessa opiskellut enimmäkseen kotona itsenäisesti. Proseminaariluennot sovellettiin nopealla aikataululla etäkaavaan, ja tavallaan luentokeskusteluista tuli jopa rennompia, kun voitiin joustaa tavallisista aikatauluista.

Syyskuussa alkoikin sitten täysipäiväinen etäopiskelu. Neljästä kuuteen luentoa viikossa oman tietokoneen ääressä. Opettajien monologeja, yhteistä keskustelua ja breakout roomeja vaihtelevalla menestyksellä.

Olenkin sanonut jo aikaisemmin, mutta mä olen loppujen lopuksi todella tykännyt etäluennoista ja tottunut tähän uuteen normaaliin todella nopeasti. Musta on kiva, että voin aamulla rauhassa syödä aamupalaa ja valmistautua samalla kun seuraan luentoa. Zoom-puheluiden aikana mä piirtelen, meikkailen, kokkailen, neulon sukkia, siivoan ja teen vaikka jos mitä. Mikki ja kamera kiinni ei tarvitse pelätä häiritsevänsä ketään ja pystyy itse keskittymään paremmin, kun ei tarvitse vain istua hiljaa paikoillaan. Eikä mun tule edes selailtua puhelinta juuri tunneilla, kun puuhailen kaikkia muita juttuja. Voisin siis sanoa, että keskityn jopa paremmin näillä etäluennoilla.

Tässä vaiheessa olen tosiaankin tottunut niin täysin tähän uuteen etäilyyn, etten osaa edes kuvitella paluuta vanhaan malliin. Saa tosin nähdä, ehdinkö enää ikinä pääsemään luentosaliin opettajien lurituksia kuuntelemaan. Ensi vuonna on suunnitelmien mukaan mun viimeinen opiskeluvuosi, ja Helsingin yliopisto on jo ilmoittanut järjestävänsä syksyn opetuksen ensisijaisesti etänä.

Välillä kaipaan mahdollisuutta päästä vaikka kirjastoon pänttäämään omaa neljää seinää karkuun, ja viimeistään nyt on saanut huomata, miten suuri helpotus Unicafen lounaat ovat olleet. Ja siis onhan se oikeasti sääli, jos koko loppuopiskeluaika menee etänä, siinä vaiheessa etäilyä olisi ollut melkein puolet koko yliopistoajastani. Olen lukenut ja kuullut paljon muiden opiskelijoiden kokemuksia, joilla ei ole yhtä positiiviset fiilikset tästä kaikesta ja voin olla todella kiitollinen, etten koe oman mielenterveyteni tai opintojeni kärsineen tästä muutoksesta. Voin kuitenkin kuvitella, miten eri aloilla tai esimerkiksi peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa tilanne on konkreettisestikin aivan eri.

Koen, että meillä opettajat ovat onnistuneet ottamaan tämän erikoisen tilanteen huomioon ja luomaan toimivia ratkaisuja etäluentojen järjestämisessä. Sovelletaan, käydään paljon yhteistä keskustelua ja pidetään jaloittelutaukoja luentojen keskellä. Ja siis mun luonteelle on ihan parasta, ettei enää tarvitse jännittää ja stressata viittaamista, vaan on täysin okei ja jopa suositeltavaa vaan spontaanisti ryhtyä puhumaan, kun keksii jotain sanottavaa.

Mä olen viime aikoina kirjoitellut enemmänkin tästä etäopiskeluarjesta ja yliopisto-opiskelusta ylipäätään, ja olette ilmeisesti tykänneet! Jos teillä on joku näkökulma, josta tahtoisitte lukea, otan mielellään ideoita toteutukseen!

Opiskeletko sä tällä hetkellä etänä? Miten sä olet sopeutunut muutokseen? Entä miten teidän opettajanne ovat pärjänneet?

Kuvissa talven vakkariasu! Marraskuussa ostettu uusi talvitakki, jota suunnittelin käyttäväni lämpimämmillä talvikeleillä mutta joka on pitänyt läpi talven ja paukkupakkastenkin lämpimänä, uusi iso ja pehmoinen collegepaita, joka on päällä monta kertaa viikossa, ja vanhat kengät, joista pohja lähtee irti ja jolle vihdoinkin sain muutama viikko sitten ostettua korvaajat.

Niin ja psst..! Huomenna sunnuntaina olen mukana ONL:n Insta-livessä puhumassa nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Jos kiinnostaa, tule seurailemaan @onlry1943-kanavalle kello 17.30.


Lue myös:

"Ai mitä sä opiskelet?"

Etäopiskelijan my day

Etäopiskelun rutiinit

Lukio vs. yliopisto


Liity lukijaksi tästä!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Kevät tekee mut niin onnelliseksi

Niin kevät tuli kuin silmiä räpäyttämällä. Ihan niin kuin luonto olisi tiennyt, että nyt siirrytään kalenterissa kevätkuukausiin ja alkanut toimia sen mukaan. Yhtenä päivänä porukka hiihteli meren jäitä pitkin ja seuraavana saa käppäillä sulia katuja pitkin upeimmassa auringonpaisteessa. Aurinkolasit on kaivettu talviteloilta ja valoa riittää sekä aamuvuoroon lähtiessä kuin päivän opiskeluita päättäessäkin. Ulkona olen kulkenut takki auki ja nauttinut paljaisiin sormiini osuvasta, melkein lämpimästä tuulenvireestä.

Ja joo tiedän, että pakka saattaa kääntyä uudestaan ympäri aivan yhtä nopeasti ja kohta ikkunat vuorautuvat taas lumeen. Silti tämä valo ja aurinko on mulle paras asia ikinä enkä koskaan voi hehkuttaa sitä tarpeeksi. Ja muutenkin, varmasti liittyen siihen, että kuluneiden kuukausien aikana olen liikkunut missään kodin ulkopuolella huomattavasti harvemmin, on tämä talvi mennyt äärimmäisen sutjakasti ja kivuttomasti. Ei ole tarvinnut palella bussipysäkeillä tai rämpiä räntäsateessa.

Pahiten talvi tuntuikin muutama viikko sitten, kun ulkona oli paukkupakkaset ja mun asunto oli kirjaimellisesti jäätävän kylmä. Tiedättekö sen fiiliksen, kun olet mökillä eikä ole se kaikista kaunein kesäpäivä, ulkona on ehkä hyvällä tuurilla 15 astetta ja pilvistä eikä mökki ole kunnolla lämmennyt, joten ensiavuksi vuoraat itsesi niin monella vaatekappaleella kuin päälle vain mahtuu? Sellainen fiilis mulla oli useamman viikon verran omassa kaupunkiyksiössäni. Ikkunat vetivät ja seinät olivat jääkylmät, eikä aamulla peiton alta meinannut uskaltaa lähteä yhtään mihinkään. Mulla oli aina tuplakerros lämpimiä vaatteita ja kerros vilttiä päällä, ja silti jäätyi vähintään näpit. Nyt on onneksi kotonakin lämmennyt, ja hetkellisesti saattaa tarjeta jopa ihan t-paidalla! Villasukat ovat silti ihan must, ja luentoja seuratessa viltti lämmittää edelleen. 

Kevään ensimmäinen kurssi on saatu pakettiin ja toisesta on enää loppuessee jäljellä. Ensi viikolla on taukoviikko luennoista, ja sen jälkeen lähtee käyntiin nelosperiodi (siis apua, vastahan tämä lukuvuosi syyskuussa alkoi!). Mulla on ollut koko vuoden tosi kiireinen aikataulu opintojen kanssa, joten ihanasti kevenee nyt, kun kaksi kurssia tippuu pois. Toisaalta mulla on tässä viime aikoina ollut pari hiljaisempaa viikkoa, enkä ole osannut olla oikein ollenkaan, kun olen tottunut siihen, että koko ajan pitää edistää jotain! Ja kun vietän muutenkin kaiken ajan kotona, tuntuu ylimääräinen vapaa-aika ihan kummalliselta. Ehkä sitä aikaa pääsisi sitten tappamaan vaikka täällä?

Olen edelleen lukenut ahkerasti, neulonut sukkia (ja lapasia!) ja epätoivoisesti ainakin yrittänyt pitää kotia siistinä. Olen myös aikaistanut mun unirytmiä, ja tänään heräsin jo neljättä aamua putkeen ennen yhdeksää! Ihan ennen kuulumatonta mulle, että heräisin vapaaehtoisesti niin aikaisin. Illalla olenkin sammutellut valoja jo kymmenen jälkeen. Olen nukkunut ehkä vähän tavallista levottomammin, kun on ollut totuttelemista tähän aikaisempaan rytmiin, mutta olen tähän kyllä todella tyytyväinen. Yritänkin pitää tästä mahdollisimman pitkään nyt kiinni! Parin viikon päästä kumminkin murenee taas, kun odottaa iltavuorot töissä. 

Olen myös ostanut ekaa kertaa ikinä tuoretta leipää leipomosta (nam!) ja nauttinut iltapäiväkävelylenkeistä auringonlaskun aikaan. Siis katsokaa näitä maisemia. Kevät on parasta ikinä.

Mikä sulle tuo iloa just nyt? ♥️

Liity lukijaksi tästä!

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Kootut au pair -tarinat: Vaikeat sukulaiset

Hurjaa, mun au pair -jaksosta tulee pian jo neljä vuotta! Jos et tuolloin jo ollut menossa mukana, mä vietin kesän 2017 Lontoossa au pairina. Olin kolme kuukautta brittiperheessä, jossa oli 3-, 6- ja 8-vuotiaat lapset.

Postailin meininkejä au pair -kesän aikana ahkerasti tänne blogiin, mutta aika pian kotiinpaluun jälkeen aihe jäi. Yksi päivä tässä taas tuli muisteltua kaikenlaisia tarinoita tuolta kesältä, ja totesin että olisi tosi hauska jakaa näitä myös tänne blogiin!

Mun host-perhe oli siis brittiläinen, mutta hyvin monikulttuurinen, ja lasten isovanhempia oli kotoisin niin Irlannista, Kyprokselta kuin Keniastakin. Mainitsen tämän monikulttuurisuuden paitsi siksi, että multa monesti kysyttiin, olenko suomalaisperheessä, myös siksi, että tämä on olennainen osa mun tässä postauksessa kertomia tarinoitani. Mä tulin pitkälti todella hyvin toimeen kaikkien perheen ystävien ja sukulaisten kanssa, joita tapasin. Yksi vaikeampi tapaus joukossa oli, nimittäin perheen isän äiti.

Perheen isän vanhemmat asuivat isoäidin kotimaassa Kyproksella, joten vieraillessaan Englannissa he asuivat mun host-perheen luona. Mun kesän aikana he olivat muistaakseni kaksi pidempää pätkää meidän luona. Tuo isoisä oli ihan mun lempparityyppi ja tuntui perheestä olevan ainoa, jota oikeasti kiinnosti rupatella mun kanssa ja tutustua muhun eikä puhua aina lähinnä vain mun työstä.

Mutta tuo isoäiti. Ehkä se on jotain kyproslaista äitiyttä ja isoäitiyttä tai jotain, mutta hänellä oli vahvat mielipiteet ja hän sanoi ne suoraan, hienotunteisuudesta välittämättä. Ja niinhän siinä kävi, että muutamaan otteeseen hänellä oli mielenkiintoista sanottavaa musta ja mun työskentelystä.

Yksi puhtaasti mun työntekoon liittyvä tapaus oli kerran, kun host-lapset pelasivat keskenään jotain peliä. Sisaruksilla sitten tunteet luonnollisest siinä kuumeni, kun peli ei mennyt ihan omien kaavailujen mukaan. Mä kovasti yritin kaksikkoa rauhoitella ja yrittää saada tilannetta selviteltyä, mutta eipä heitä kovasti mun rauhanneuvottelut kiinnostaneet. 

Tämä isoäiti siinä sitten rauhallisesti tallustelee paikalle, kysyy multa, tappelevatko lapset (no daa), ja sitten kysyy hymyillen, miksen mä tee tilanteelle mitään. Siinä vähän meinasi tunteet kuumentua mullakin, mutta enpä tainnut mitään sen terävämpää vastausta siihen keksiä.

Toinen, ei loukkaava mutta ainoastaan huvittava kommentti tuli, kun alettiin keskustella mun uskonnosta. Mähän olen tosiaan ortodoksi, ja erinäisistä hallinnollisista sun muista syistä mun uskontokuntaan viitataan englanniksi yleensä nimityksellä Greek Orthodox. Ja kun mä kerroin tälle kyproslaiselle isoäidille olevani Greek Orthodox, hänhän ei millään meinannut uskoa mua, koska enhän mä ole kreikkalainen. Siinä sitten yritin selitellä, että mistä tämä nimitys tulee, mutta en tiedä uskoiko mummo mua todella koskaan. Mä en tiedä, oliko isoäiti itse ortodoksi, he kun muodostavat selkeän uskonnollisen enemmistön Kyproksella. Mun host-perhe oli kuitenkin kristittyjä ja paljon käytiin mielenkiintoisia keskusteluja uskonnosta, niin tämä yksi kommentti jäi jotenkin hyvin huvittavana mieleen.

Valmiiksi monikulttuuriseen perheeseen luonnollisesti tuli lisänä au pairin, siis minun, oma kulttuuri, kieli ja kotimaan tavat. Musta oli ihan parasta jutella perheen kanssa Suomesta, kertoa heille kaikkia juttuja mun maasta ja samalla oppia Briteistä ja heidän tavoistaan, vaikkei tässä nyt niin järin kaukaisia kulttuureita ollakaan. 

Yhtenä päivänä rupesin sitten opettamaan vanhimmalle lapselle vähän suomea. En muista oliko se hänen ideansa vai mun, mutta meillä oli ihan superhauskaa ja hän oli todella innokas oppimaan! Opeteltiin suomeksi numerot ja muutama tavallinen sana tai lause, ja lapsi juoksi sitten haltioissaan ympäri taloa sanomassa hämmentyneille perheenjäsenilleen MINÄ RAKASTAN SINUA.

Noh, tällä samaisella isoäidillä oli tähänkin sanottavaa. Hän melkein suuttui mulle kuullessaan meidän suomituokiosta eikä vaan voinut käsittää, minkä takia mä opetan lapsille suomea, kun eivät he tule sitä koskaan mihinkään tarvitsemaan. Ei ei, lasten pitäisi keskittyä kreikan, hänen äidinkielensä, opiskeluun. Nämä lapset siis muutaman sanan verran osasivat kreikkaa ja mummonsa kanssa aina katsoivat kreikankielisiä lastenvideoita netistä. Isoäiti ei vaan osannut ymmärtää, ettei parinkymmenen minuutin suomisanastoharjotus ollut mitenkään pois lasten kreikan osaamisesta. Ja vitsi kun mua ärsytti, varsinkin kun lapsi oli niin nauttinut siitä, että olin opettanut hänelle muutaman sanan suomea. Mikä idea on edes ulkomaalaisella au pairilla, jos hän ei saa opettaa perheelle mitään omaan kulttuuriinsa liittyvää?

Ai että, olipa hauskaa (ja turhauttavaa) kerrata näitä muistoja. Nyt mun au pair -kesästä on muutenkin kulunut sen verran pitkä aika, että uskallan näistäkin kirjoittaa, vaikka tuskinpa tässä mitään riskiä on, että mun host-perhe yhtäkkiä tänne löytäisi ja tämän tekstin ymmärtäisi tai että joku teistä tunnistaisi, kenestä puhuisin.

En nyt ala tässä lupailemaan uutta postaussarjaa, kun perinteisesti oon niissä niin huono, mutta voisin kyllä verestää muistoja lisääkin toisessa postauksessa, jos teitä kiinnostaa! Multa löytyy samantyylisiä tarinoita lisääkin muun muassa perheen vanhempien kanssa. Toki ihaniakin hetkiä oli vaikka kuinka paljon, ne vaan eivät jää samalla tavalla ikävä kyllä mieleen. Muutenkin jos teillä on kysymyksiä tai postaustoiveita ihan mistä tahansa mun au pair -kesään liittyvästä asiasta, niin laittakaa kommenttia tai yksityisviestiä niin saatanpa laittaa toteutukseen!

Oletko sä ollut au pairina tai lastenhoitajana? Onko kokemuksia vaikeista sukulaisista? :D

Kaikki mun au pair -postaukset löydät tämän linkin takaa!


Liity lukijaksi tästä!

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Lukio vs. yliopisto

Mulla ei ole koskaan ollut samassa taloudessa isompia sisaruksia tai muita, joiden koulupolkua olisin päässyt lähietäisyydeltä seuraamaan. Siispä kun aloitin peruskoulun, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Kun siirryin yläasteelle, en tiennyt mitä odottaa. Kun aloitin lukion, ei mulla ollut aavistustakaan, mitä mulla on edessä. Ja kun pääsin yliopistoon, lähdin kohti suurta tuntematonta.

Ja niin on ehkä ollut teidänkin kohdalla, varsinkin tämän viimeisen kohdalla. Mun korvaan ainakin yliopisto on kuulostanut aina niin sivistyneeltä, korkeatasoiselta ja mahtipontiselta, ja musta oli todella outoa kuvitella itseäni, pientä keskenkasvuista itseäni yliopistoon. Ja siis kyllä se edelleen siltä välillä tuntuu. Samalla kuitenkin yliopisto on monella tapaa ihan jotain muuta kuin olin odottanut tai kuvitellut.

Mulla on nyt kolme ja puoli vuotta takana yliopistoarkea, ja siitä vuoden verran etäopetusta. Siis apua, kauemmin kuin koko lukioaika yhteensä! Aika hyvin on siis tullut tutuksi, millaista elämä yliopisto-opiskelijana on. Tämä siis meillä ja mun opinnoissa, monesti olen kuullut muiden alojen opiskelijoita ihan päinvastaisia kokemuksia! Tässä kuitenkin mun kokemuksia, miten lukio-opiskelu ja yliopisto-opiskelu eroavat toisistaan.

Huomautus: Postaus perustuu tositapahtumiin.

LUKIO: Seitsemän kurssia jaksossa on ihan perus, samoin kuin kahdeksan tunnin koulupäivät perättäisiä oppitunteja. Illat sitten kotona ahkerasti läksyjen parissa.

YLIOPISTO: Yliopiston ekana syksynä viron ope kauhisteli, kun meillä oli kuusi kurssia samaan aikaan. On mulla toisaalta nytkin, mutta ensi periodissa neljä ja vuosi sitten tähän aikaan vain yksi. Luentoja on tavallisesti yksi tai kaksi päivässä, hirmupäivinä saattaa olla kolme putkeen ja joskus ei ollenkaan. Varsinainen opiskelu painottuukin sitten sille niin kutsutulle vapaa-ajalle, eikä silloin tekeminen ihan heti lopu.


LUKIO: Oppitunnit on pitkiä, hommaa on paljon, kirjoitukset tulee ja stressitasot kasvaa. Nyt kuitenkin pitää kestää, sellaista lukio on eikä tänne nukkumaan ole tultu. Muistiin palaa opettajan huomautus yläasteella: oppitunti kestää 60 minuuttia, josta opetusta on vähintään 45 minuuttia. Heh.

YLIOPISTO: Toki yliopisto on äärimmäisen rankkaa ja hommaa on paljon. Monilla kursseilla opettajat alkavat jossain vaiheessa kuitenkin voivottelemaan, miten meillä opiskelijoilla on paljon luentoja ja miten opettajat tietävät, miten rankkaa meidän arki on, joten he yrittävät keventää kursseja ja niiden suorituksia kaikin mahdollisin tavoin. Ja seuraavaan hengenvetoon luonnollisesti määräävät kahdeksansivuisia esseitä.


LUKIO: Oppitunnit alkavat pääsääntöisesti kahdeksalta aamulla, joinakin päivinä ehkä vähän myöhemmin. Parasta, jos aamulla saa nukkua yli seitsemään.

YLIOPISTO: Kurssin vetäjä pyytää ensimmäisellä luennolla vuolaasti anteeksi sitä, miten kurssin luennot alkavat jo 9.15 ja yrittää tsempata kaikkia jaksamaan saapua paikalle niinkin aikaisin aamulla.

LUKIO: "No tämähän on teille entuudestaan tuttua asiaa kun tämä on jo ala-asteella käyty, turha siis jäädä sitä sen kummemmin vatvomaan vaan siirrytään eteenpäin."

YLIOPISTO: "Juu, kyllähän tästä aiheesta oli kokonainen kurssi silloin perusopinnoissa, mutta on varmaan ihan hyvä, että kerrataan näitä asioita tässä toisen kurssin verran, kun varmasti on paljon päässyt unohtumaan."


LUKIO: Matikan opettaja käski heittämään välitunnilla ostetun mutakakun roskiin, koska tunnilla ei saa syödä.

YLIOPISTO: Pidätän hengitystä, kun viereisessä pöydässä istuva opiskelija syö luennolla maailman haisevinta lounastaan ja nuolee ruokailunsa päätteeksi sormensa puhtaaksi. Nolona sitten pudistelen päätä, kun opettaja kysyy, onko mulla kaikki okei :D Toki lukiokohtaan lisäyksenä, kaikki opettajat eivät olleet yhtä tiukkoja ja monet kävivät lähikaupasta hakemassa välipalanuudeleita. Niiden haju ei onneksi saanut kuitenkaan kakomaan.


LUKIO: Jakso päättyy, tulee koeviikko ja kuudesta seitsemään tenttiä yhteen syssyyn. Onnea on, jos jakson aikana on ollut esimerkiksi luovan kirjoittamisen kaltainen kurssi, jossa ei ole loppukoetta laisinkaan.

YLIOPISTO: Tentti? Ai mikä tentti? Haha, ai sellaisiakin on vielä olemassa. Ekana syksynä oli kuusi tenttiä, ekana keväänä ehkä kolme. Viimeisen vuoden aikana lopputenttejä on ollut ehkä yksi. Sanokaa tervetuloa esseille, kotitenteille ja niille helvetin oppimispäiväkirjoille. 

LUKIO: Vuodessa on viisi jaksoa, jaksossa ne kuusi kurssia, jokaiselle kurssille ostetaan uudet kirjat. Tili kevenee, avaamattomat kirjat myydään eteenpäin suurella tappiolla ja minimaalinen opintotuki nauraa tilillä päin naamaa.

YLIOPISTO: Opinnot ovat jo neljännessä keväässä ja ostin hiljattain neljännen oppikirjani koko opiskeluaikana. Ja siis tätäkään ei olisi ollut ihan pakko ostaa, helpottaa hommaa vaan huomattavasti. Näistä neljästä kirjasta kolme on ollut kielten tehtäväkirjoja. Muilla kursseilla mitä ei netistä löydy, opettaja skannaa ja lataa Moodleen luettavaksi. Ja onneksi on myös yliopiston kirjasto, josta yleensä löytyy aika hyvin kaikki tarvittava. Tähän lisäksi pitää mainita se fakta, että puolet kurssimateriaaleista on yleensä opettajan itsensä kirjoittamia.


LUKIO: Pakko on opiskella kaikkea ja vähän päälle. Toki paljon jo tässä vaiheessa pystyy omia opintojaan muokkaamaan omien kiinnostusten ja tulevaisuudensuunnitelmien mukaan. Silti sun oletetaan hallitsevan vähän jokaista ainetta.

YLIOPISTO: Etukäteen tuntui ihan hassulta mennä opiskelemaan vain yhtä ainetta, mutta enää en voisi kuvitellakaan olevan toisin! Sitä uppoutuu niin täysin oman alansa opintoihin, ettei sitä edes tajua, ettei kaikki opiskele lingvisteiksi eikä kaikki oikeasti pyöri pelkän kielen ympärillä. Samalla on ihanaa vaihtelua välillä piipahtaa jonkun muun alan kursseilla ja hämmästellä alojen välisiä eroavaisuuksia.


LUKIO: Raskasta arkea tasapainottaa onneksi mukavat lomat: viikko syksyllä (vai oliko se sittenkin pari päivää?), pari viikkoa jouluna, viikko keväällä ja kahden ja puolen kuukauden kesäloma. Toki opintojen loppupuolella lomat kuluivat pitkälti kirjoituksiin lukemiseen, mutta ei ainakaan tarvinnut istua oppitunneilla.

YLIOPISTO: Välillä olen laskeskellut, että yliopistossa on melkein puolet vuodesta lomaa. Joululoma kestää kuukauden ja syksyn ja kevään perioditauot viikon kumpainenkin. Toki nuo ovat teknisesti ottaen tenttiviikkoja, mutta harvemmin mulla kauheasti ohjelmaa perioditauoille osuu, joten entisessä elämässä nuo taukoviikot kuluivatkin reissussa. Pääsiäisenä on vielä viikon vapaa ennen ihanaa neljän kuukauden kesälomaa!

Voi vitsi, olen ihan varma, että unohdin jonkun kohdan tästä. Aika hyvin tässä kumminkin tuli eroavaisuuksia lueteltua! Kaiken kaikkiaan mun mittarissa yliopisto vie lukion ihan kuusnolla, ja vaikka yliopisto-opiskelu on monta kertaa tullut kirottua alimpaan helvettiin, kyllä mä tän valitsisin lukion yli ihan milloin tahansa. Samalla huomaa, miten tottunut yliopistoelämään ja -sanastoon jo olen, oli ihan supervaikea yhtäkkiä puhua kokeista, jaksoista ja oppitunneista, kun on niin tottunut tentteihin, periodeihin ja luentoihin. Ja tiedän myös, että joku vetää herneen nenään, kun puhun yliopiston kohdalla opettajista, mutta mua ei oikeasti kiinnosta, en osaa sanoa paremmin ja tällä tulee harvinaisen hyvin viesti selväksi.

Kanssayliopisto-opiskelijat (nykyiset tahi entiset), mitä lisäisit listaan? Mikä on sulla eri tavalla? Lukiolaiset, mikä kohta yllätti eniten?

Lue myös:

"Ai mitä sä opiskelet?"

Etäopiskelijan my day

Etäopiskelun rutiinit

Liity lukijaksi tästä!

perjantai 19. helmikuuta 2021

Kaukokaipuu & matkailijan vuosi 2020 numeroina

Viime päivinä olen haaveillut. Olen selaillut valokuva-arkistoja, tehnyt samaa aamupalaa kuin New Yorkissa, kuunnellut Lontoo-podcasteja, nähnyt unia suurkaupungin sykkeestä ja muistellut au pair -aikoja. Olen tehnyt matka- bucket listeja, muistellut fiilistä, kun astut ensimmäistä kertaa uuteen hotellihuoneeseen tai kun näet upean öisen kaupungin lentokoneen ikkunasta laskeutuessa. Trooppista tuulahdusta iholla, mustekalaa tai nuudeleita joka aterialla, vieraita kieliä ja uusia muistoja. 

Vuosi 2020 oli varmaan mun elämäni ensimmäinen vuosi, kun en astunut kertaakaan Suomen rajojen ulkopuolelle, ja se jos mikä on hurja ajatus. Vielä hurjemmalta tuntuu, ettei mulla ole oikeasti aavistustakaan, milloin pääsen seuraavan kerran reissuun. Vielä sitäkin hurjemmalta tuntuu, että koko ajatus matkustamisesta niin kuin ennen vanhaan kuulostaa ihan absurdilta ajatukselta.

Kaipuu jonnekin, ihan minne tahansa on kova. Pakoon arkea, pakoon kaikkea tuttua ja turvallista, kohti uudenlaista elämänrytmiä edes hetkeksi. Helpottaa kuitenkin tietää, että tuo kaikki odottaa mua vielä joskus. Sitten mä valloitan maailman.

Ja niin, koska vuosi 2020 oli poikkeuksellisuudessaankin niin poikkeuksellinen, ajattelin vähän katsastaa, miltä se näytti näin intohimoisen maailmanmatkaajan näkökulmasta.

Vuoteen 2020 mahtui...

0 ulkomaan matkaa

1 peruttu ulkomaan matka (vappu Kreetalla)

1 vielä toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan lykätty ulkomaan matka (Tukholman-risteily, joka ensin siirrettiin maaliskuulta elokuulle ja sitten sinne jonnekin)

piipahdus 7 eri kaupunkiin pääkaupunkiseudun ulkopuolella (Tampere, Lappeenranta, Salo, Imatra, Jyväskylä, Kouvola ja Porvoo)

2 peruttua tapahtumaa kotikaupungissa (Pieni merenneito -musikaali ja We Will Rock You -musikaali)

todella monta "minne sä lähtisit nyt, jos voisit mennä ihan minne vaan" -keskustelunaloitusta

monta haavetta siitä sitten joskus kun

Minne sä lähtisit just nyt, jos voisit mennä ihan minne vaan?

Kuvituksena Pariisi 2015, San Francisco 2016, Lontoo 2016, Rodos 2016 ja Bangkok 2018.

Liity lukijaksi tästä!

tiistai 16. helmikuuta 2021

Ystäväkirjahaaste

Tänään vietetään ilmeisesti kansainvälistä pannukakkupäivää. Onko siis parempaa puheenaihetta kuin pannareista parhain, allekirjoittanut nimittäin, haha! Okei siirrytään suoraan asiaan, yritän vastata tiiviisti.

Ikä: 23 vuotta, kolme kuukautta ja 27 päivää.

Kuinka pitkä olet: Jossain 162 senttimetrin hujakoilla on tainnut lukioaikaiset mittaukset pyöriä.

Silmien väri: Joku sini-viher-harmaasekoitus. Jossain valossa näyttää enemmän siniseltä, jossain taas vihreältä.

Koulupolku: Yhdeksän vuotta kielipainotteisessa peruskoulussa, kolme vuotta Sibelius-lukion musiikkilinjalla, välivuosi ja tällä hetkellä neljäs vuosi suomen kielen opintoja Helsingin yliopistossa. Koulutustasoni on tällä hetkellä alempi korkeakoulututkinto ja humanististen tieteiden kandidaatti.

Keskiarvo: Peruskoulun päättötodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli 9,86, kaikkien aineiden vähän matalampi. Yo-todistuksen keskiarvo oli E ja lukion päättötodistuksesta ei ole aavistustakaan, varmaan jossain kasin ja ysin välillä.

Viihdyitkö koulussa: Ihan ok. Koulunkäynti ja opiskelu oli peruskoulussa mulle helppoa eikä mun tarvinnut juuri tehdä töitä sen eteen. Lukiossa ja yliopistossa onkin sitten tullut haasteita, kun en koskaan oppinut opiskelemaan. Koulu oli muuten kyllä oikeasti aika rankkaa, kun päivät olivat pitkiä ja mulla oli aina kamala nälkä, kiire, väsymys ja stressi. Muutenkin lapset ovat ilkeitä ja suhteet muiden luokkalaisten kanssa olivat välillä vähän niin ja näin. Peruskoulu oli ihan elämän parasta aikaa silloin kun siellä olin, mutta jälkikäteen ei ole tullut lainkaan ikävä. Yliopistossa olen viihtynyt ihan hyvin vaikka välillä onkin ihan liikaa ei-niin-innostavaa tehtävää, mutta ehkä nyt on aika siirtyä seuraavaan kohtaan.

Kotieläimiä: Tällä hetkellä ei yhtään, aikaisemmin yhteensä kolme kissaa.

Lempiväri: Mä en pysty nimeämään yhtä. Rakastan vaaleanpunaista ja kaikkia vaaleansinisen sävyjä mintusta baby bluen kautta laventeliin sekä valkoista. Viime aikoina olen kuitenkin rakastunut tummanvihreään ihan täysin. Tummanvihreä (semmoinen metsänvihreä, ei ruskeaan taittava) on värikäs mutta neutraali ja muistuttaa ihanasti luonnosta ja kesästä.

Onko sinulla sisaruksia: Kaksi isosisarusta!

Pidätkö sukulaisistasi: Mulla on paljon sukulaisia enkä ole kovinkaan läheinen suurimman osan kanssa, mutta kyllä mä todella pidän sukulaisistani ja on ihana törmäillä! Toki kaikkien kanssa en aina tule yhtä hyvin toimeen, mutta se nyt kuuluu asiaan.

Lempivuodenaika: Kesä, aina ja ikuisesti.

Paras lukemasi kirja: Potterit, Twilightit, Neiti Peregrinet, Eikä yksikään pelastunut ja monta muuta. Mahdoton valita. Olen nyt taas hyvässä lukuvauhdissa, ja viime aikoina lukemistani kirjoista suosikkini on ehkä Agatha Christien Salainen vastustaja. Siinä tapahtui todella paljon kaikkea ja yllätinkin itseni lukemalla yhden päivän aikana 235 sivua! En ole vuosiin lukenut yhden päivän aikana noin paljoa ja oli ihana syventyä täysillä hyvään kirjaan. 

Paras näkemäsi elokuva: Mamma Mia on ikisuosikki.

Lempiyhtyeesi: Nightwish on tässä ikisuosikki, ikuisesti!

Mikä biisi soi nyt: Just nyt ääntä pitää telkkari, mutta viimeksi olen kuunnellut Nightwishin Century Child -albumia. Vitsi miten hyvä levy!

Mitä rakastat: Läheisiäni, kesää, juustoa ja Susu-paloja.

Mitä inhoat: Päihteitä, kaikenlaista syrjintää, epätasa-arvoa ja vihapuhetta, mustia karkkeja, aurinkokuivattuja tomaatteja, homejuustoa ja rusinoita.

Mitä odotat tällä hetkellä: Kesää ja maailmaa jossa pääsee matkustamaan.

Harrastatko liikuntaa: Hah, en!

Soitatko mitään soitinta: Olen soittanut pianoa 15 vuotta ja käynyt 10 vuotta laulutunneilla. Vuoden verran harrastin myös kitaransoittoa, mutta nykyään osaan lähinnä niitä helppoja sointuja. Mun musikaalinen lahjakkuus keskittyy siis pianoon ja laulamiseen!

Mitä harrastuksia sinulla on: Enää en käy missään aktiivisesti harrastamassa, mutta tosiaan laulan, soitan pianoa ja musisoin muutenkin ja tietenkin kirjoitan tätä blogia ja päivittelen Instagramia.

Mikä kamera sinulla on: Olympus Pen E-PL7 ja Olympus OM-D E-M5. Eniten kuvaan nykyään kuitenkin kännykällä (Samsung S10).

Syötkö suklaata: No siis joo?

Suklaa vai salmiakki: Suklaa, salmiakin saa vetää pöntöstä alas. Tai tarjota jollekulle joka tykkää, koska ei me haluta tuhlata "hyvää" ruokaa.

Lempijäätelö: Kaikki pähkinäiset, kookosjätski ja melkein kaikki muutkin. Vitsi kun on muuten ikävä banaani-suklaajäätelöä, sitä ei ole ollut kaupoissa ikuisuuksiin!

Sauna: Leirisauna paras sauna. Järvellä tietysti.

Paras paikka missä olet käynyt: No Suomi ja Helsinki ovat tietysti parhaat paikat, mutta kotimaan ulkopuolelta ikilemppari on Lontoo. Lontoo on vaan paras.

Maa, johon haluaisit matkustaa: Lontooseen, Jenkkeihin, Kreikkaan viime keväälle suunnitellulle reissulle, oikeastaan tällä hetkellä ihan mihin vain.

Meikkaatko kouluun: Aina silloin kun tekee mieli. Mikään pakkopulla se ei mulle ole, mutta välillä on vaan hauska laittautua vähän enemmän!

Kadutko jotain: Jotkut pienet asiat jäävät harmittamaan pitkäksikin aikaa, mutta en mä oikeastaan mitään merkittävää kadu.

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi: See above. Kyllähän sitä aina keksii kaikenlaista ulkoista ja ehkä sisäistäkin, joita muuttamalla itsestä tulisi jotenkin parempi. Oikeasti mun on kuitenkin aika hyvä näin. Ei kun hei, tahtoisin osata kävellä portaita alaspäin. Jep luit oikein, jostain syystä en vaan osaa. Menen aina yhden askelman kerrallaan ihan superhitaasti ja pelkään aina että tasapaino pettää. Tätä on jatkunut yläasteesta asti ja on kyllä todella ärsyttävää.

Lempijuhlasi: Pääsiäinen ja kaikki juhlat, jolloin pääsee näkemään rakkaita ja irtautumaan arkielämästä.

Välitätkö muiden mielipiteistä: Riippuu vähän tilanteesta. Toki esimerkiksi töissä kritiikki jää harmittamaan, mutta en mä kyllä sanoisi että yleisesti ottaen kauheasti välittäisin.

Mistä ostat vaatteesi: Kaupoista, yleensä tarjouksesta. Suurin osa mun vaatekaapista taitaa olla Primarkia, haha!

Tuomitsetko ennen kuin tunnet: Yritän olla tuomitsematta, mutta kyllä sitä kieltämättä aina muodostaa omia mielikuvia ensivaikutelman pohjalta. Sitten tutustutaan ja yritetään unohtaa nuo mihinkään perustumattomat mielikuvat.

Mistä haaveilet: Kesästä, matkustamisesta, häistä ja vauvoista, isommasta asunnosta jossa on isot ikkunat ja paljon valoa ja jonne ei jäädy talvella. Kiitos!

Mitä teet tänään: Mulla on ollut supertehokas päivä, olen kokkaillut ja seurannut luentoja ja tehnyt monta koulutehtävää, joten tämän postauksen julkaisun jälkeen lataan Instaan kuvan ja menen iltatoimien kautta lukemaan kirjaa ja nukkumaan. Hyvää yötä!

Itse bongasin tämän haasteen Iinan ja Emilian blogeista!

Liity lukijaksi tästä!