keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Missä olet, lumi?!



Ensi viikolla on joulu. Et varmaan tiennyt sitä? Tai vaikka tiesitkin, sitä on varmasti vaikea uskoa? Minusta ainakin. Ennen syntymäpäivääni, lähes päivälleen kuukausi sitten, äkkinäisessä joulufiilistelypuuskassa ripustin jouluvalot ikkunaani. Sitten se katosi. Vaikka kuorossa on joululauluja laulettu oikein urakalla, ei sitä fiilistä vain tule. En ole koskenut yhteen ainoaankaan hyllyssäni lepäävään joululevyistä. En ole ostanut kotiin pipari- tai torttutaikinaa. En ole avannut Muumin kuvalla varustettua suklaajoulukalenteriani muoveista. Vähän harmittaa, mutta se johtuu siitä, että joulukalenterisuklaa on pahaa. En ole, koska ei ole huvittanut. 

Niin kuin otsikosta voi jo päätellä, epäilen tämän joulufiilistelyhaluttomuuden johtuvan yhdestä ainoasta asiasta: tuolla ulkona on v*tun kesä. Kylmä, märkä, ankea kesä. Ei ole lunta. Sen sijaan aurinko paistaa lähes joka päivä. Ei sillä, että se olisi huono asia, se ei vaan edesauta joulun tulon ymmärtämistä. But I'm a Human Not a Sandwich -blogin Iina julkaisi eilen Instagramissaan kuvan Aurinkolahden nurtseilta, samalta paikalta, missä me viime kesänä kavereiden kanssa otettiin aurinkoa, syötiin herneitä ja otettiin monen monta valokuvaa. Olin ihan varma, että kuvateksteissä olisi jonkuntyylinen throwback-hashtag, mutta ei. Ihan samalta päivältä kuva oli. 

Talvi. Tammikuu 2014.
Talvi. Marraskuu 2014.
Talvi. Joulukuu 2014.
Me asutaan herranjumala Suomessa. Suomessa, joka tunnetaan maailmalla Joulupukin kotina (toivottavasti). Suomessa, jossa pitäisi "kärsiä" pitkästä kylmästä talvesta, korkeista hangista, aikaisin heräämisestä, jotta ehtisi putsata auton ennen töihin lähtöä, saappaaseen putoavasta sukat kastelevasta lumesta. Totta kai aurinkoisuudessa ja osittaisessa kuivuudessa on puolensa, mutta ei jouluna.  Aurinko on fine, aurinko on ihan mahtavaa. Mutta vielä parempaa on, kun se aurinko heijastuu hangesta, ehkä vähän häikäisee silmää. Ja kun aurinko laskee siinä puoli neljän maissa, ei ole ihan niin pimeää, kun valkoinen lumi kirkastaa maisemaa vähän.

Ja  nyt en halua kuulla yhden ainoaa valitusta tähän tyyliin: "Ei se lumi kumminkaa oo valkosta, vaa keltasen ruskeeta ku kaiken maailman koirat pissaa ja kakkaa ja sit on hirveen kylmä ja mun consseista menee läpi ja sukat kastuu ja korvat jäätyy mut omg en mä voi käyttää pipoo ku se ei sovi mulle niiku yhtää, hiuksetki menee ihan lyttyyn." Kyllä mäkin palelen talvella. Kyllä muakin ärsyttää, kun en pääse Sibiksen portaita kävelemään kunnolla pihalle/kadulle, kun en pysy pystyssä. Tuomiokirkosta puhumattakaan. Kyllä muakin ärsyttää, ettei metroon juokseminen aamulla kiireessä vaan onnistu, kun maassa on puoli metriä lunta ja liukasta jäätä selvittävänä. Mutta voi kun se on niin kaunista! Haluan lähteä metsään kameran kanssa, ihailla luontoa ympärilläni, hengittää raitista ilmaa ja täyttää muistikorttini lähes identtisillä kuvilla lumen painosta nuokkuvista oksista ja valkoisten pilvien raosta pilkottavasta auringosta. Haluan tasapainoilla jalkojani puristavien luistimien päällä, ja vähän aikaa keskityttyäni pystyssä pysymiseen tajuta, että se on aika kivaa. Haluan laskea mäkeä alas pulkalla ja väistellä lastenleiriläisten heittämiä lumipallontapaisia. 

Haluan talven.

Haluan joulun.

Juuku? ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti