torstai 23. tammikuuta 2020

Kandikevään aikatauluja - mistä aika kaikkeen?

Juuri kun aloin taas innostua postailusta, pidin parempaa tahtia yllä ja keksin vaikka kuinka paljon ideoita, iski totuus ja kevään kiireet vasten kasvoja. Mulla on tuleville kuukausille paljon luettavaa ja paljon kirjoitettavaa, niin kandin kuin muidenkin kurssien suhteen, ja tiedän että mun pitää oikeasti tehdä asioita eikä jättää viime hetkeen, niin kuin yleensä. 

Joten tämän kaiken keskellä tuntui tietenkin luonnolliselta ajatukselta, kun keksin alkaa kirjoittaa mun opinnoista tänä keväänä enemmänkin blogiin! Osittain inspiroiduin myös, kun lueskelin parin vuoden takaisia postauksiani fuksisyksyltä, kun olin aloittanut opinnot ja muuttanut ensimmäiseen omaan kämppääni, ja muutenkin koin paljon uusia asioita ensimmäistä kertaa. Musta on nyt ihana palata vanhoihin muistoihin ja lueskella, miltä opiskelu yliopiston alkuvaiheessa tuntuikaan. Miksi ei sitten päivitellä myös opiskelukuulumisia nyt, kun kandivaihe alkaa huipentua päätökseensä?


Jos joku ei ole mun juttuja aiemmin seuraillut, mähän opiskelen siis suomen kieltä Helsingin yliopistossa, ja nyt mulla on meneillään kolmas vuoteni. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että tämän kevään suurin tehtävä on kandidaatintutkielman toteuttaminen ja humanististen tieteiden kandidaatiksi valmistuminen keväällä. Mä ajattelin tehdä tästä pienen wannabe-postaussarjan, ja ainakin muutamaan otteeseen kevään aikana postailla kandikuulumisia ja muutenkin opiskeluaiheisia postauksia.

Tänään ajattelin aloittaa jakamalla mun kevään aikatauluja. Viime ja tällä viikolla olen hyvin ahkerasti täytellyt kalenteriani ja laskeskellut deadlineja ja erilaisiin tehtäviin varattavia aikoja, ja kieltämättä jossain vaiheessa alkoi jo tuntua hieman häkellyttävältä. Mähän olen ehkä ihan hyvä aikatauluttamaan, mutta tosi surkea pysymään aikatauluissa, ja suurin osa mun kouluvuodesta kuluu laiskotellessa ja tehtäviä vältellessä, kunnes ryhdyn viimeisellä hetkellä hommiin ja stressaannun ihan täysin. Nyt mä pyrin mahdollisimman hyvin aloittamaan kaikki eri hommat hyvissä ajoin, oikeasti ottaa aikaa rauhassa opiskelulle vaikka ihan kirjastossa muutaman kerran viikossa, ja tasaisesti työstää eri tehtäviä ja kokeisiin lukua pitkin kevättä.

Kevään ohjelmassa on siis kandidaatintutkielman työstämisen lisäksi kaksi kurssia ja niihin liittyvät työt, kaksi kirjatenttiä ja pari muuta irrallista tehtävää, jotka oikeasti olisi varmaan pitänyt hoitaa pois alta ikuisuuksia sitten. Alla mä nyt jaan vähän mun aikataulutusta tälle keväälle, että mitä kaikkea millekin kuulle on tehtävänä!


TAMMIKUU

Jonkun muun tekemän kandidaatintutkielman lukeminen ja esittely (tehty).

Yhden kirjan (osion) lukeminen tenttiä varten, n. 200 sivua (suurin osa jo luettu).

Aineiston keruu kandidaatintutkielmaa varten (aloitettu).

Lähdekirjallisuuteen perehtyminen ja teoriaosuuden kirjoittamisen aloittaminen.

Artikkelien lukemisen aloittaminen tenttiä varten, yht. n. 250 sivua.

Aineiston käsittelyn aloittaminen.

Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen osana tieteellisen kirjoittamisen kurssia.

Viestinnän kurssin artikkelien lukeminen (2 kpl/viikko).


HELMIKUU

Aiemmin mainittujen artikkelin lukemista ja tenttiin kertaamista.

Teoriaosuuden katkelman palauttaminen tieteellisen kirjoittamisen kurssille ja sen muokkaaminen ja viimeistely saadun palautteen perusteella.

Aineiston ja tutkielman näkökulman rajaaminen ja esittely, aineistoon perehtymistä ja analysointia.

Lähdekirjallisuuteen tutustumista.

Taustalukemiston lukeminen oppimispäiväkirjaa varten, n. 60 sivua.

Muutos ja vaihtelu -kirjatentti.

Oppimispäiväkirjan tiivistelmän kirjoittaminen ja palauttaminen.

Viestinnän kurssin artikkelien lukeminen, tenttiin valmistautuminen ja tentti.

Viestinnän ryhmäesseen suunnittelua ja kirjoittamista.


MAALISKUU

Viestinnän ryhmäesseen palautus.

Yhden kirjan lukeminen toista tenttiä varten, n. 250 sivua.

Tutkimussuunnitelman kirjoittaminen ja esittely.

Aineiston analysointia ja tutkielman kirjoittamista.

Artikkelien lukemista tenttiä varten, n. 150 sivua.


HUHTIKUU

Toisen kielen oppiminen ja käyttö -kirjatentti.

Kandidaatintutkielman kirjoittaminen valmiiksi ja esittely proseminaariryhmälle.

Tutkielman muokkaamista ja hiomista palautteen pohjalta.


TOUKOKUU

Valmiin kandidaatintutkielman palauttaminen.


Kieltämättä alkaa hieman päätä huimata, kun näitä kaikkia tehtäviä katsoo näin listattuna. Tuon jälkimmäisen kirjatentin suhteen olen myös miettinyt, jos ehtisin mennä tenttimään sen jo maaliskuun puolessavälissä, jolloin mulla olisi muutama viikko sen jälkeen aikaa keskittyä pelkästään kandin kirjoittamiseen ennen sen esittelyä ja valmiiksi saamista. Näiden lisäksi mulla tosiaan on myös yhden esseen kirjoittaminen, joka mulla on ihan liian kauan roikkunut. Mulla ei kuitenkaan ole siinä mitään palautusaikarajaa, joten en sitä osannut sijoittaa mihinkään tiettyyn rakoon, enkä sen takia sitä tietenkään ole saanut aikaiseksi tehdäkään. Niin ja sivussa pitää tietenkin käydä töissä ja hakea kesätöitä, käydä harrastuksissa ja treenata pianoa ja ylläpitää sosiaalisia suhteita ja blogia ja säilyttää mielenterveytensäkin.

Ehkä me tästä kaikesta kumminkin selvitään, kun pidetään hyvä tahti päällä ja yritetään joka päivä saada edes jotain tehdyksi. Ja ehkä muutenkin nyt tuntuu ahdistavalta, kun kaikki on vasta edessä päin, mutta kandin kirjoittamista odotan ihan positiivisin mielin, kunhan aineiston saan kasaan ja pääsee työn tekemisessä vauhtiin. Mutta kyllä se epätoivo ja kiire ja stressi sieltä tuttuun tapaan taas jossain vaiheessa kaatuvat päälle, ei huolta! Tästä inspiroituneena taidankin kuitenkin hetken verran lukea vielä tenttikirjaa ennen nukkumaanmenoa. 

Onko täällä muita tänä keväänä kandia (tai jotain muuta opinäytetyötä tai isompaa projektia) työstäviä?

Tämä ja kaikki tulevat ja menneet opiskeluaiheiset postaukset löytyvät koulu-tunnisteen alta. Vuosi sitten kirjoittamani opiskeluaiheisen kysymyspostauksen voit lukea täältä!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

8 kommenttia:

  1. Oho, aika hurjaa miten paljon muutakin hommaa on päällekkäin kandin kirjoittamisen kanssa! :o Tsemppiä ihan hurjasti tulevaan kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä, voisi olla paljon enemmänkin! Kiitos paljon :D

      Poista
  2. Mullakin on nyt kandikevät menossa ja en kestä miten yksiin meillä menee aikataulut :D Mullakin on muun muassa kaksi tenttiä tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, kovasti tsemppiä sitten meille molemmille!

      Poista
  3. Huh huh, hurjalta näyttää. 😱

    En nyt muista et oletko kertonut, mutta mihin tutkinnolla pystyt työllistymään.? Ihan vain mielenkiinnosta kysyn. 😊😅

    Mutta hurjasti tsemppiä, et saat tehtyä kaiken valmiiksi. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep :D Tuohon postauksen loppuun tosiaan linkkasin aikaisemmin tekemäni kysymyspostauksen, jossa vastasin muun muassa just tähän! Mutta mulla ei oo itselläni mielessä vielä mitään tiettyä, mihin ehdottomasti tahtoisin suunnata, suomen kielen ammattilaisia kuitenkin tarvitaan hyvin monellakin alalla! Kiitos paljon, toivotaan ♡

      Poista
  4. Ah, miulla on näin viidennen vuoden opiskelijana vielä kandin tutkielma tekemättä ja aikarajat paukkuu keväällä, eli siinä itselläni tän kevään prioriteetti 1 :D Lisäksi oon jo gradusemmassa, joten sekin projekti pitäisi saada alulle nyt kevään aikana...

    Tsemppiä siulle kevääseen, aika hurja paketti siulla! ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi sulla on oikein tuplatyöt! Paljon tsemppiä sullekin, kyllä me selvitään!

      Poista