maanantai 2. maaliskuuta 2020

Vapaapäiviä


Mun oli jo eilen tarkoitus tulla kirjoittelemaan otsikolla Vapaapäivä, kun mulla oli pitkästä aikaa taas yksi niistä päivistä, joille mulla ei ole mitään ohjelmaa, jolloin vain makoilin ja pelailin kännykällä, opiskelin vähän ja katsoin telkkaria, yksi niistä päivistä joita mulla nykyään on oikeastaan aika harvoin. 

Vaikka tuollaiset päivät ovat aika rentoja, mä en niistä kuitenkaan kauheasti nauti. En tykkää siitä tunteesta, etten saa mitään aikaiseksi. En tykkää päänsärystä, joka tulee kun tuijottaa laitteita koko päivän. En tykkää heikosta tunteesta, kun tuollaisina loikoilupäivinä aina syön ihan liian huonosti.


Tänään mulla olikin sitten ihan toisenlainen vapaapäivä, juuri sellainen mistä mä tykkään. Päätin jo eilen, että tänään pidän siivouspäivän, ja niin tein. Nukuin ja torkutin ja makoilin myöhään ja söin ison aamupalan siinä kahden aikaan. Lueskelin vähän tenttiin, siivosin, järjestelin ja imuroin koko kämpän, ja toteutin vihdoinkin pitkään muhineen suunnitelmani, kun pidin todelliset kuvaussessiot kotona ja otin noin miljoona kuvaa mun kodista. Siispä lähiaikoina onkin luvassa kämppäpostaus jos toinenkin, aivan liian pitkän tauon jälkeen!

Myöhemmin mun kaveri tuli käymään, ja jatkettiin vielä kuvailuja hetken aikaa yhdessä. Laitoin ruokaa, ja vihdoinkin sain aikaiseksi myös siirtää tietokoneen ja kännykän kuvat talteen ulkoiselle kovalevylle yli kahden vuoden mittaiseksi venähtäneen tauon jälkeen. Herkuteltiin vielä piparminttukaakaolla ja kermavaahdolla ja pullalla, höpöteltiin ja selailtiin aikakauslehtiä. Lähdin illasta seiskan aikaan ekaa kertaa ulos palauttamaan kirjaa kirjastoon, ja nautin raittiista ulkoilmasta  ja yllättävänkin rauhallisesta kaupungista.


Tällaiset päivät ovat ihania, rentoja ja vapaita mutta samalla niin tuotteliaita. Musta on ihana illalla miettiä, mitä kaikkea olenkaan saanut tehtyä päivän aikana, ja vaikka tänään teinkin paljon juttuja ja jopa siivosin koko kodin, oli mulla tosi kivaa ja nautin tekemisistäni. Tiskaaminen sujuu podcastia kuunnellessa ja siivouksen taustalla soi perinteisesti Abba. Ja siinä missä eilen mun oli pakko lähteä illansuussa lenkille koko päivän sisällä makaamisen jälkeen (ja puolivahingossa päädyin bongailemaan joutsenia ja ostamaan kaksi kassillista ruokaa, joilla toivottavasti pärjää ainakin puoli viikkoa), en mä tänään edes kaivannut ulos, vaikka olin yhtä lailla koko päivän ollut sisällä. Olin ollut kotona, mutta aktiivinen, enkä juurikaan edes ehtinyt tuijottaa ruutuja.

Ja kuule vitsi miten ihanaa on taas nauttia oikeasti siististä kodista! Ihan parasta, kun ei ole ylimääräistä tavaraa lojumassa, vaan pöydillä on tilaa ja asiat ovat esteettisesti omilla paikoillaan. Vaikka eihän tuo kauaa kestä, nytkin totta puhuen on muutamat tiskit kerääntyneet, Postin mainoslehtiset lojuvat pöydällä ja neuletakkikin putosi lattialle. Tämän jälkeen meinaan kuitenkin nekin laittaa kaikki pois ja paikalleen, jotta voin illan taas ihastella siistiä kotia, makoilla peiton alla katsomassa Housea (josta olen taas pitkän tauon jälkeen innostunut ja katsonut monta jaksoa!) ja mennä nukkumaan tuijotellen tyhjää ruokapöytää. Wau, sellaista mulla ei ole ollut pitkään aikaan, onpa tää ihanaa.


Tällä viikolla näitä vapaapäiviä nyt onkin sitten siis enemmän, kun on perioditaukoviikko. Loppuviikosta pitää enemmän opiskella, mutta tänään ja eilen siihen ei ollut mitään pakkoa. Sekin on todella vapauttava tunne, artikkeleita ja oppikirjoja lukee ihan eri fiiliksellä kun tietää, ettei mun ole pakko tänään saada luettua tätä loppuun jos ei jaksa. Tämä vapaapäivien todellinen vapaus nyt kumminkin näkyi juuri tässä ihanassa tuotteliaisuudessa, kodin ja blogin ja muidenkin asioiden suhteen. Näitä toivottavasti paljon lisää kevään mittaan ♥️

Millaiset vapaapäivät on teidän makuunne? ♥️

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

2 kommenttia:

  1. Mustakin tuotteliaat vapaapäivät on ihan parhaita! Parhaisiin vapaapäiviin sisältyy myös hidas aamu ja joku vähän spesiaalimpi aamupala :)

    VastaaPoista