maanantai 26. joulukuuta 2016

Kevyt ja ruokaisa kana-kvinoasalaatti

Mulla on viime päivinä ollut hieman tunkkainen ja ehkä vähän flunssainen olo. Iho on ollut kuiva ja naama täynnä jos jonkinmoista näppyä. Vielä kun jouluna on saanut mässäillä, niin ainakin mulla tulee välillä sellainen olo, että tekee mieli syödä jotain kevyttä, terveellistä, monipuolista, ja ennen kaikkea herkullista. Joten kehittelin vähän jamieolivermaisesti tällaisen salaatin, josta tuli aika mainio, vaikka itsekin sanonkin!


n. 1dl kvinoaa
400g maustamattomia broilerinfileitä
napolinsalaattia (rucolaa, babypinaattia ja punamagnolaa)
avokado
purkillinen mustapapuja
maissia
fetajuustoa (ja nyt ei puhuta mistään salaattijuustoista vaan ihan oikeasta fetasta)
chili

Valmista kvinoat ohjeen mukaan. Mausta kana (minä käytin suolaa, pippuria, paprikaa, chiliä ja yrttimaustetta) ja paista. Pilko chili ja laita osa kanan joukkoon, kuutioi avokado. Laita tarjoiluastian pohjalle salaattipeti, sekoita joukkoon salaatinkastikkeeksi esimerkiksi oliiviöljyä, balsamicoa ja sitruunamehua. Valuta kvinoa, huuhtaise pavut ja maissi, sekoita, mausta vaikka balsamicolla ja heitä salaattipedin päälle. Siihen päälle vielä kana ja avokado ja sekoittele vielä vähäsen. Koristele vielä (runsaalla) fetamurulla ja chiliviipaleilla. Nauti ja santsaa.


Mä tosiaan vedin tuosta koko vadillisesta puolet nälkääni, mutta jos kanan jättää tuosta pois, niin tästä salaatista tulisi aivan mainio lisuke. Mutta joka tapauksessa aivan ihanaa ruokaa, chilin tuoma kirpeys, fetan pehmeys ja maissin makeus todella luovat mainion tasapainon. Taidan yllätysyllätys sanoa tän jokaisesta jakamastani reseptistä, mutta on tää vaan niin hyvää, ehdottomasti suosittelen kokeilemaan! ♥

Millä ruoilla te selviätte jouluähkyistä? :D

Ja voiko oikeasti olla totta, että telkkarista tulee Nightwishin keikka, ja mä näen vikan biisin verran argh! Mutta onneksi kohta tulee uusi Nightwish-dokkari jota en vielä ole nähnykään. Mun oli tarkoitus vielä katsoa Modernia perhettä tänä iltana, ennen kuin painun nukkumaan, mutta ehkä se taitaa vähän jäädä... Tai sitten ei, aina jaksaa yhden jakson Netflixiä, haha!

2 kommenttia:

  1. Eikä, miten ihana reseptivinkki näin raskaiden jouluruokien jälkeen ♥ Menee ehdottomasti kyllä testiin, heti seuraavan kauppareissun jälkeen! Oikein hyvää uutta vuotta :)

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo tää oli kyllä superherkkua, ja ihanasti muunneltavissa, niin voi soveltaa sen mukaan mitä kaapeista löytyy! Hyvää uutta vuotta sullekin ♥

      Poista