keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Piparkakkutalo 2020

Talonrakennus ei ole mulle vielä muodostunut ihan jokajouluiseksi perinteeksi. Monet piparkakku- ja suklaatalot olen kuitenkin ehtinyt väsäämään ja esittelemään täällä blogissakin vuosien varrella (laitan näihin linkit postauksen loppuun).

Tänä vuonna olikin sitten taas piparkakkutalojoulu! Ekaa kertaa talo tehtiin itsetehdystä taikinasta,  tai tehtiin itse taikinaa ylipäätään. En mä kyllä sitä taikinaa ollut itse tekemässä, mutta ahkerasti seurasin vieressä ja otin vastaan maistiaisia! Itsetehdystä taikinasta tuli tavallista muhkeampia pipareita, joka vähän tuotti lisähaastetta kokoamiseen, kun reunoista tuli kaarevia. Paksut palat olivat kuitenkin sopivan jykeviä ja pysyivät ihan superhyvin pystyssä.

Kovasti suunnittelin, että tällä kertaa tehdään ihan pikkiriikkiset piparkakkutalot. Jotenkin kaavoja piirtäessä kävi kuitenkin niin, että päädyin suunnittelemaan ihan sellaisen keskikokoisen piparkakkutalon, hups! Ihan kivan kokoinen tämä kuitenkin on, ei vie liikaa tilaa ja tästä saa syöpötellä hyvin vielä jouluna.

Meidän piparkakkutalo on hyvin perus ja yksinkertainen. Päätyovi on kuulemma hyvin kirkkomainen, mutta jostain syystä mä teen piparkakkutaloissa ovet aina päätyyn. Ja tuo pieni sydän ovessa on mun mun mielestä niin suloinen! Sen verran (muun muassa) mokasin, että koristelin katon ennen kuin ehdin kiinnittää savupiippua. Siinä sitten rapsuttelin jo kovettuneet kuorrutteet pois, että sain piipun kiinnitettyä tasaiselle pinnalle. 

Pikkutähtipiparimuotilla leikatut ikkunat ovat musta ihana yksityiskohta, ja muuten koristeluissa mentiin yksinkertaisella linjalla. Kaikki osat kiinnitettiin toisiinsa valkoisella sokerikuorrutteella, ja niin ne ovat pysyneet todella hyvin. Kaiken kaikkiaan palojen liimaamiseen ja koristeluun meillä kului noin kaksi tuubillista sokerikuorrutetta. Jos sitä olisi jäänyt vielä enemmän, olisi talo ehkä saanut lisääkin krumeluureja.

Mä kyllä tykkään tästä meidän piparkakkutalosta kovasti, ja ennen kaikkea se oli tosi ihana yhteinen projekti. Ehkä ensi vuonna on sitten minitalon vuoro, tai kahden! Toisaalta ehdittiin myös jo suunnitella kirkon kaltaisia kunnianhimoisempia tavotteita, että kai pitää vaan odottaa ensi joulukuuhun, että nähdään, miten käy.

Oletteko te rakennelleet pipari- tai suklaataloja tänä vuonna, tai leiponeet itse piparkakkutaikinaa?

Psst..! Huominen luukku ilmestyy täällä blogissa ja Youtubessa heti aamusta!

Piparkakkutalohaaste Revontulipalo-Lindan kanssa 2017

Suklaatalo 2016

Suklaatalo 2015

Piparkakkutalo 2012

2 kommenttia:

  1. Wau, täähän on ihan superhieno! Mä oon muistaakseni kerran vain kotitaloustunnilla tehny piparkakkutalon, mutta olis hauskaa kokeillä tehdä edes sellainen minitalo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Joo eivät nämä loppujen lopuksi ole niin vaikeita (varsinkin jos pystytysvaiheessa on neljä kättä tekemässä), ja minikokoinen valmistuisi varmasti vielä paljon helpommin ja nopeammin :)

      Poista