torstai 9. toukokuuta 2019

Vaaleanpunaiset asukuvat kirsikankukkien keskellä


Viimeisen viikon aikana on somessa näkynyt niin paljon ihania vaaleanpunaisia kuvia kirsikankukista, että todettiin, että nyt on aika lähteä kuvailemaan, ennen kuin ne katoavat. Eilen siis lähdettiin Roihuvuoren kirsikkapuistoon kameroidemme kanssa!

Vaikka olikin arki-ilta, oli puisto täynnä ihmisiä tasan samoilla aikeilla. Oli useammat valmistujaiskuvaukset, vauva- ja pariskuntakuvauksia, kavereiden väliset kuvaussessiot söpöissä mekoissa, lemmikkikuvauksia ja ammattilaistason kuvailuja kunnon välineistön kera. Me vähän pelättiin, miten saadaan itse otettua kunnollisia kuvia siinä väenpaljoudessa, kun joka paikka ja joka puu tuntui olevan täynnä ihmisiä.


Hämmästyttiin vähän itsekin, miten oikeilla kuvakulmilla ja asetteluilla saatiin niin hyviä kuvia aikaiseksi. Paljon kukkia eikä ollenkaan muita ihmisiä, ihan täydellistä! Sain taas muistutuksen, miksi rakastan mun objektiivia niin paljon, tällä Olympuksen 45-millisellä saa kyllä niin täydellisiä muotokuvia <3

Mä olin luonnollisesti pukeutunut teemaan sopivasti kokovaaleanpunaiseen meikkejä myöten. Hame on mun kaikkien aikojen lemppari, ja oon niin onnellinen, että olen nyt saanut kaivaa sen esiin talven jälkeen. Hame on tarkemmin esitelty täällä, maailman paras löytö vain kolmella punnalla! 


Mä olisin mielessäni yhdistänyt hameen mieluusti esimerkiksi tähän valkoiseen neuleeseen, mutta olin jättänyt sen äidin luo. Joku päivä pitää kokeilla vielä sillä kombolla, mutta onneksi tämä vaaleanpunainen kokonaisuus toimi hyvin tähän tilanteeseen! Mä sain tämän paidan muutama viikko sitten siskoltani, kun hän karsi vaatekaappiaan, ja olen ihan rakastunut. Tämä on niin pehmoinen ja lämmin, ja ihan syötävän suloisen värinen. Mä olen käyttänyt tätä vähintään kerran viikossa siitä asti, kun sen sain! Oli myös ihanaa tuolla kylmässä puistossa kuvaillessa aina ajatella, että vaikka takin otti pois, oli päällä edelleen lämpöinen pitkähihainen.


Kauaa ei jääty kuvailemaan, kun sormet alkoivat olla ihan kohmeessa. Illalla rupesin heti selailemaan ja muokkailemaan näitä kuvia, ja oon kyllä tosi tyytyväinen, saatiin niin hyvin irti miljöön kauneus näihin kuviin, vaikkei mitään ammattilaisia ollakaan! Ja onhan se nyt ihan mahtavaa, että omasta kotikaupungista löytyy kokonainen puisto täynnä kirsikkapuita, jotka keväällä kukkivat niin kauniisti vaaleanpunaisina. Mä en tiedä, kuinka pitkäikäisiä kirsikankukat ovat, mutta nyt ne ovat kauneimmillaan, joten suosittelen ehdottomasti teitäkin suunnistamaan tuonne kuvailemaan, jos yhtään tekee mieli ja pääkaupunkiseudulla olette!

Ja voin jo nyt varoittaa, ettei tämä jää ainoaksi postaukseksi näiden kuvien tunnelmissa, haha!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

6 kommenttia:

  1. Nää on kyllä vaan aivan ihania kuvia! Tosi kauniit värit ja sommittelu ja kaikki <3

    VastaaPoista
  2. Niin upeita nää kuvat! Kuvaaja sekä malli todellakin osaavat asiansa *.*

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän ihania kuvia <33 Mä kävin Roihuvuoressa viime vuonna, ja silloin oli ihan sama tilanne, että joka ikinen puu ja ruohonkorsi on täynnä ihmisiä kuvaamassa XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, toi houkuttelee kyllä ihmisiä kuvaamaan - en kyllä yhtään ihmettele, miksi <3

      Poista