sunnuntai 2. joulukuuta 2018

2 x 5 parasta joululaulua (& arvonta!) | PANNARIKALENTERI 2018 LUUKKU 2


Jokavuotiseen joulukalenteriperinteeseen kuuluu jonkinlainen lempparijoululaululistaus, ja sellaista toivoitte tälläkin kertaa! Viime vuonna kokosin Spotifyihin soittolistan täynnä parhaita joululauluja. Sinne aktiivisesti lisäilen aina silloin tällöin uutta sisältöä, ja tänä syksynäkin se on täydentynyt monella ihanalla kappaleella! Se kannattaa siis viimeistään nyt tsekata, mun soittolistalta löytyy niin Raskasta joulua -matskua kuin myös Last Christmasin, All I Want For Christmasin ja Let It Snow'n kaltaisia klassikoita. Vuoden 2016 joulukalenterin joululaululempparit puolestaan löytyvät täältä.

Joulun alla kuuntelen ehdottomasti eniten Raskasta joulua -tuotantoa, ja niitä löytyy tuolta mun soittolistaltakin tosi runsaasti, koska ne nyt vaan ovat ihan parhaita. Siksi kaikista suurimpien lemppareiden luettelu olisi semisti yksipuolista, koska painotus RJ-sisältöön olisi vahva, eikä kaikki sellaisesta matskusta välttämättä samalla lailla välitä. Niinpä mä teen nyt kaksi lempparilistaa: Raskasta joulua -biisien top 5, ja muiden joululaulujen top 5. Näin saadaan aikaan hyvä tasapainoinen lista, jossa on varmasti jokaiselle jotakin!


PARHAAT RASKASTA JOULUA -KAPPALEET:

Tonttu (akustinen)

Tämän kappaleen tunnelma on vaan jotenkin niin ihanan kutkuttavan synkkä ja rauhallinen ja voimakas. Ja voi miten miellyttävältä nuo matalat miesäänet kuulostavat. Myös kappaleen "alkuperäinen" versio toimii ihan sikahyvin, mutta tämä akustinen vie mun kohdalla kyllä voiton. Eikä Marco Hietalasta koskaan ole haittaa.

Sylvian joululaulu (akustinen)

Akustiset valloittavat listaa, muttei mikään ihme. Ne ovat nimittäin toteutettu ihan sikahyvin, ja niissä on ihan erilainen fiilis. Mä olen vasta parina viime vuotena näitä joululauluja kuunnellessa rakastanut ihan täysin Ari Koivuseen, mutta kyllä hänen äänensä kuulostaa tälläkin biisillä ihan järjettömän kauniilta, ja ihan harmittaa, ettei häntä kiertueella nähdä tänäkään vuonna!


Julen är här

Siis joka vuosi mä rakastun tähän lauluun enemmän ja enemmän, ja saatan oikeasti ihan helposti kuunnella tämän kolme, neljäkin kertaa putkeen, kun en vain saa tarpeekseni! Kaikki tässä biisissä ja sovituksessa on täydellistä, ja jotenkin ruotsin kieli koukuttaa! Myös kaksi muuta ruotsinkielistä Raskasta joulua -biisiä, Himlen i min famn ja Stjärnan i min hand, ovat ihan sikahyviä, ja monesti kaivan lyricsit esiin ihan vaan, että pääsen itse laulamaan ruotsiksi. Vielä ei kuitenkaan ole Julen är härin voittanutta, Elize Rydin ja Tony Kakon duetto ja kaikki muukin tuossa  biisissä vaan toimii.

Heinillä härkien (akustisesti)

Akustiset vaan vie! Tässäkin saattaa pikkusen vaikuttaa ihana Marco, mutta on tässä tämä akkariversio muutenkin aivan ihana. Upeat laulajat ja mahtava sovitus!

Tulkoon joulu

Mä en missään vaiheessa erityisesti tätä kipaletta fanittanut, mutta viime vuonna huomasin laulelevani tätä uudestaan ja uudestaan ja fiilisteleväni aina enemmän, kun se alkoi kajareista soimaan. Muiden versioimana ei tämä biisi mitenkään superisti muhun uppoa, mutta tää porukka vaan osaa!

+ Varpunen jouluaamuna (2013)

Haikeat suomalaiset ovat kyllä todellakin mun juttu, ja Varpunen jouluaamuna on ollut aina mun suurin suosikki joululauluista ylipäätään. Ei sitä siis voi tältäkään listalta (tälläkään kertaa) jättää pois. Tämänkin sovitus on kaunis, eikä, lainaten itseäni, "Marco Hietalasta koskaan ole haittaa".

Lisäksi suosittelisin jokaisen ihmisen kuuntelemaan edes kerran elämässä Nisse-polkan kolmannelta RJ-levyltä, sen jälkeen ei voi olla muuta kuin hyvällä tuulella! Mutta mun viisi plus yks tuli jo täyteen, jatketaan!


PARHAAT MUKA-PERINTEISEMMÄT JOULULAULUT:

Sam Smith - Have Yourself a Merry Little Christmas

Niin kuin eilisessä joulukalenterin avausluukussa mainitsinkin, oli tämä eka joululaulu, jonka syys-lokakuussa laitoin soimaan, kun tahdoin alkaa fiilistellä lähestyvää joulua. Mulle tulee tästä biisistä ja tästä versiosta vaan niin täydellinen joulufiilis, sellainen lempeä ja rauhallinen ja täynnä rakkautta, niin kuin joulun kuuluukin olla.


Michael Bublé & Shania Twain - White Christmas


Ensimmäiseksi: Shania Twain. Toiseksi: Shania Twain. Olen kuunnellut Shania Twainia ihan pienestä asti, ja on se vaan paras! Muutenkin tämä versiointi sopii tähän biisiin tosi hyvin, ja näiden kahden duetto vaan toimii.


John Lennon - Happy Xmas (War Is Over)


Tämä taitaa itse asiassa olla mun äidin lempijoululaulu, ja hän haluaa aina kuunnella tämän monta kertaa putkeen. Happy Xmas on nyt yksinkertaisesti klassikko, ja John Lennon on ihana, mitäpä tähän lisäämään!


Band Aid 20 - Do They Know It's Christmas?


Tästä biisistähän on tehty vaikka kuinka monta versiota, ja vaikka kaikki ovat ihan parhaita (mun soittolistalta löytyy itse asiassa tämän lisäksi myös alkuperäinenkin versio), tämä 2004 julkaistu vie ennen kaikki artistikattauksensa vuoksi. Heti alusta lähtee Chris Martin, ihana Dido, Robbie Williams ja supernostalgiat herättävä Sugababes, toki unohtamatta muun muassa Bonoa tai itse Paul McCartneya bassossa. Uusimmalle, 2014 julkaistulle versiolle pitää kuitenkin antaa pointsit ihan Roger Taylorin vuoksi!


Pentatonix - Mary Did You Know?


Mun pitäisi ehdottomasti etsiä soittolistalleni enemmänkin Pentatonixin joululauluja, sillä ainakin tämä on ihan mahtava! Mary Did You Know on itsessään tosi kaunis kappale, ja mä nyt en voi vastustaa upeita laulusovituksia.


No niin ja lopuksi se, mitä te varmaan kaikista eniten innoissanne odotatte: tämän vuoden joulukalenterin arvonta! Niin kuin viime vuonnakin, mä jouluaaton luukussa arvon jollekin teistä pienen joululahjayllärin. Todennäköisesti myös tänä vuonna arvonnan palkinto tulee olemaan kosmetiikkaa jossain muodossa, mutta saa nähdä mitä keksin! Osallistumisohjeet menevät myös samalla kaavalla kuin viime vuonnakin: jokainen joulukalenteriluukkuihin jätetty kommentti osallistuu arvontaan. Jokaiselta kommentoijalta hyväksytään yksi kommentti yhtä joulukalenteripostausta kohden aina ensimmäisestä kahdenteenkymmenenteenkolmanteen luukkuun, myös eilisen joulukalenteripostauksen kommentit ovat siis mukana arvonnassa. Lisäksi jokainen kommentoija, joka on blogini rekisteröitynyt lukija täällä Bloggerissa tai muussa palvelussa on automaattisesti mukana arvonnassa yhdellä ekstra-arvalla. Mainitsethan myös tästä kommentissasi. Maksimissaan ei-lukija voi siis osallistua yhteensä 23 arvalla, ja lukija 24:llä. Jättäessäsi kommenttia liitäthän siihen jonkun tiedon, esimerkiksi Instagram-nimimerkkisi tai sähköpostiosoitteesi, jotta saan suhun tarvittaessa yhteyden voiton osuessa kohdalle! Yhteystiedot ja mahdollinen lukijuus tarvitsee mainita vain yhdessä kommentissa, jotta mulla tieto on, ja muuten saa ihan vapaasti jättää kommentteja, kunhan mä esimerkiksi nimimerkistä voin päätellä, että kyse on samasta tyypistä. Ja tosiaan vaikka arvonta on käynnissä läpi joulukalenterin, en mä siitä erikseen mainitse jokaisessa luukussa. Kannattaa nyt siis pistää tämä korvan taakse tuleviakin luukkuja varten!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

23 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa!

    Vain yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  2. Raskasta joulua -biisit on niin hyviä! Olen mukana arvonnassa kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  3. Raskasta joulua <3 Pakko päästä konserttiin myös tänä vuonna! Olen yhdellä mukana :) minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon viikon päästä menossa Helsingin konserttiin, enkä malta odottaa! 😍

      Poista
  4. Mukana arvonnassa ja lukijana :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla! gowiththeflowblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Shania Twain on kyl😍 mut sain uuden biisivinkin pentatonixista 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! 😍 ja todellakin kannattaa tsekkaa :D

      Poista
  7. Raskasta joulua biisit on kyllä niin parhaita! Ja just tuo Julen är här! Ihan mahtava! Oon niin innoissani, kun pääsen tiistaina kattomaan livenä raskasta joulua konserttia!

    Mukana arvonnassa ja olen lukija :) soffeli97@gmail.com

    sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Mäkin pääsen lauantaina, en malta odottaa <3 Julen är här on rakkaus! 😍

      Poista
  8. Mukana yhdellä.
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  9. Siis oikeesti, kuuntelin raskasta joulua kappaleita ekaa kertaa vasta sun suosittelemana :D Ja pakko sanoo että tykkään tosta Tontusta ylläripaljon.

    Oon sun lukija bloggerissa, eli siitä vissiin extra-arpa.

    ♥: Linda / Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei hyvä mä! 😂😂 Tonttu on kyl superihana, tän vuoden uus suosikki <3

      Poista
  10. Haha, omasta mielestä just tuo Raskasta Joulua - Tulkoon Joulu on ihan paras noista RJ-versioista! Pitäisi kyllä alkaa kuuntelemaan enemmänkin noita biisejä ja joululauluja muutenkin :)

    VastaaPoista
  11. Tuo Mady did you know on uusi suosikkini :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Sun listalla on tosi paljon englanninkielisiä kappaleita, kun mä taas tykkään enemmän suomalaisesta joulumusiikista! Toisaalta osa näistä on kyllä munkin lemppareita :D

    Ja oon sun lukija bloggerissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tosiaan noiden RJ-biisien lisäks ihan hirveesti suomalaisia ole, ne ei vaan samalla lailla mulle uppoa!

      Poista
  13. Mukaan yhdellä arvalla :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Mukana yhdellä arvalla. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana yhdellä arvalla-
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Bloggerin kautta seuraan :)

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista