sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 suosikkipostaukset & 10 luetuinta

Tammikuun kolmas päivä ja ensimmäisen vuosikatsauksen vuoro! Luvassa on vielä tuttuun tapaan täydellinen katsaus blogivuodesta 2020 sekä omat Instagram-lempparini. Aloitetaan kuitenkin mun omilla suosikkipostauksillani viime vuodelta. Otsikkoa klikkaamalla pääset aina lukemaan kunkin alkuperäisen postauksen! Loppuun listaan myös vuoden kymmenen luetuinta postausta, siellä on luvassa muutama yllärikin.

Kandikevään aikatauluja - mistä aika kaikkeen?

Kun kevään opinnot alkoivat joululoman jälkeen tammikuussa, hengästyin nopeasti loputtomien deadlinien ja kasaantuvien tehtävien edessä. Omien aivojeni selvittämiseksi ja teidän iloksenne kokosin omaan postaukseen kaikki tulevien kuukausien tehtävät ja projektit. Listasta tuli ihan sikapitkä, etenkin tammi- ja helmikuun osalta. Mua kuitenkin auttoi todella paljon juuri tuon listan avulla konkretisoida, mitä pitää tehdä ja milloin, ja onneksi maaliskuun tullessa suurin osa oli tehty ja mun oli mahdollisuus keskittyä melkein ainoastaan kandin tekemiseen. Tänä keväänä puolestaan alan työstämään gradua viiden muun kurssin rinnalla, pitää varmaankin tehdä taas samanlainen lista muutaman viikon päästä, kun tulevien kuukausien työt alkavat uhata.

Fuksivuosi vs. kandivuosi

Lueskelin vanhoja postauksiani, joita olin kirjoittanut yliopistotaipaleeni alkaessa. Niistä inspiroituneena kokosin muutamia kohtia, miten opiskeluarki todella muuttui ensimmäisen syksyn jälkeen. Sen voin sanoa, että odotukset eivät ihan vastanneet lopulta todellisuutta! 

Muuten fun fact, kirjoitin tämän postauksen Oodissa tullessani pois työhaastattelustani Iltalehdelle. Olin niin innoissani hyvin menneen haastattelun jälkeen ja ulkona paistoi kaiken lisäksi vielä aurinko, joten intoa ja inspiraatiota riitti. Parin viikon kuluttua sainkin soiton, että olin saanut paikan, ihan parasta!

10 vuotta Facebookissa - mistä päivittelin vuonna 2010?

Vuodenvaihteen aikaan kaikki oli täynnä muisteloita "menneeltä vuosikymmeneltä" uuden vaihtuessa. Mulla puolestani tuli maaliskuussa täyteen 10 vuotta Facebook-tilini perustamisesta, ja sukelsin sen kunniaksi syvälle palvelun uumeniin ja jaoin teille valittuja paloja ensimmäisen Facebook-vuoteni tilapäivityksistä. Mua naurattaa edelleen tämä postaus, mä olen ollut niin lapsi liittyessäni Facebookiin 12-vuotiaana ja se kyllä näkyi!

Entä jos en olekaan se, joka luulin olevani?

Mun suurimpia pyrkimyksiä elämässä on olla toisille mukava, ylläpitää tasa-arvoa toiminnassani ja olla tuomitsematta toisia, varsinkaan mistään sellaisista asioista, jotka eivät liity muhun tai keneenkään muuhunkaan. Keskustelu kaverin kanssa sai mut tajuamaan, etten aina ole onnistunut tässä ihan niin hyvin kuin luulin. Päädyinkin sitten käsittelemään tuota identiteettikriisiäni omassa postauksessaan. Toivon, että olen sittemmin onnistunut entisestään parantamaan tapojani.

Palautettu

Toukokuussa sain lopulta kandini palautettua ja alemman korkeakoulututkinnon opinnot pakettiin! Toki tuosta hetkestä meni vielä hetki siihen, että kaikki virallistui, pääsin nimittäin valmistumaan vasta elokuussa ja tiedon kandidaatintutkinnosta rekisteriin syyskuussa. Helsingin yliopisto saattaa olla  monia asioita, mutta tehokkuus ei oman kokemukseni mukaan ole siellä kärkikastissa, haha. Tuon kaiken hidastelun ja koronatilanteen myötä en ole saanut virallista valmistumispostausta kirjoitettua eikä olla päästy kavereiden kanssa ottamaan virallisia valmistumiskuvia. Ehkä sitten joskus sitten, kun meistä tulee maistereita.

Esittelyssä meikkinurkka

Yksi mun suosikkipaikkoja vanhassa kodissa oli ikkunalaudalle väsätty meikkinurkka. Kolmen vuoden aikana se ehti saada monta järjestystä, mutta tämä viimeiseksi jäänyt oli ehkä kaiken kaikkiaan paras ja toimivin. Musta oli niin ihana päästä lopulta postailemaan siitä ja jakamaan mun meikkinurkkaa teille! Kotona mä muutenkin rakastan kaikkea järjestelyä ja luovuuden hyödyntämistä parhaiden ratkaisujen löytämiseen, ja näin tein myös meikkinurkkani suhteen. Ja siis nämä kuvatkin ovat mun silmissä niin kesäiset, varsinkin kun tähän aikaan vuodesta tässä asunnossa on niin vaikea nauttia yhtään mistään luonnonvalosta.

15,5 neliön asuntoesittely videolla ja muuttouutisia

Muutama viikko ennen muuttoa otin ja kuvasin mun virallisen asuntoesittelyni videolle! Tuolla videolla mä näytän tuon minikodin jokaisen nurkan ja kaapin, kerroin, miten olen saanut omaisuuteni ahdettua viiteentoista ja puoleen neliöön ja jaoin parhaat vinkkini pienen kodin sisustamiseen ja järjestelyyn. Tämän videon kohdalla olen myös saanut huomata Youtuben voiman, se on kuukausien mittaan nimittäin saanut kerättyä (mulle) tosi isot katseluluvut! Ja siis tätä katsellessa tulee vähän ikävä tuota vanhaa kotia. Viihdyn kyllä vallan mainiosti tässä isommassa enkä takaisin vaihtaisi. Tuossa vanhassa kodissa olin kuitenkin onnistunut sisustamaan sen todella söpöksi ja kodikkaaksi, ja samaan en ole uuden kanssa vielä pystynyt.

Rakkaus, tulevaisuus, opinnot: vastaukset teidän kysymyksiin

Kysymyspostaukset ovat todella hauskoja, kun pääsee kertomaan itsestään ehkä hyvin tärkeitä ja arkipäiväisiäkin asioita, joita ei tavallisissa postauksissa sitten tule kuitenkaan käsiteltyä. Tähänkin postaukseen mahtui pohdintaa, paljastuksia ja ihania kesäkuvia!

23 vuotta - minä syntymäpäivänäni 2014-2020

Blogin pitämisen parhaita puolia on mahdollisuus katsoa taaksepäin jopa vuosia ja lukea vanhoja kuulumisia. Marraskuussa kokosin syntymäpäiväni kunniaksi katsauksen myös menneisiin syntymäpäiviin, miten ne olin viettänyt ja (ennen kaikkea) miltä olin näyttänyt! 

Kun vaatteet eivät enää mahdu päälle

Marraskuussa sain lopulta kirjoitettua ja julkaistua postauksen, jonka sanamuotoja olin pohtinut melkein koko vuoden. Vuoden aikana painoa oli tullut kymmenisen kiloa, lukioajoista 25, ja ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin olevani tilanteessa, että lempivaatteeni eivät enää mahtuneet päälle. Ulkonäköpaineet ja lihominen ovat puhuttavia asioita, joista löytyy monenlaista mielipidettä ja kokemusta. Tämä oli mulle todella tärkeä postaus ja sitä se vaikutti olevan myös teille! Tämä postaus keräsi ehkä eniten palautetta koko vuonna, ja pääsin käymään teidän kanssanne upeita keskusteluja aiheeseen liittyen. Kiitos vielä jokaiselle, joka laittoi kommenttia postauksen myötä, arvostan niitä todella paljon.

Ruutuaika koko ajan

Loppuvuoden yksinäisinä etäopiskelupäivinä ja etenkin joulukalenteria väsätessä mun ruutuaika räjähti ihan käsiin. Koko valveillaoloaika tuntui kuluvan joko tietokoneen, puhelimen tai television ruutua tuijotellessa, osittain jopa samanaikaisesti. Mua alkoi tuo kaikki yksinkertaisesti kyllästyttää ja päätin, että joululomalla lomailen myös puhelimesta. Ylpeänä voin todeta, että tuo on myös onnistunut jopa melkein itsestään. Siinä missä aiemmin puhelimen keskimääräinen ruutuaika pyöri noin seitsemässä tunnissa, on joululomalla tuo luku pudonnut noin kolmeen tuntiin. Tiedän, että palattuani yksinäiseen opiskeluarkeeni tulee kännykkäänkin taas tartuttua herkemmin. Pyrin kuitenkin jatkossakin vähentää kännykän turhaa selailua ja yrittää pysyä viiden tunnin maksimitavoitteessa.

Omien suosikkipostausteni lisäksi listaan tähän loppuun vielä blogini luetuimmat postaukset viime vuodelta. Musta oli todella yllättävää huomata tilastoja selaillessa, että kärkikymmeniköstä neljä luetuinta postausta oli aikaisempina vuosina julkaistuja! Nämä kaikki kuuluvat blogini kaikkien aikojen luetuimpien postausten joukkoon, ja on ihana huomata, että nuo vanhat postaukset elävät edelleen. Olen myös iloinen siitä, että luetuimmissa on pari omaakin suosikkiani. Teitä on selvästi kiinnostunut muutto ja asuminen, raha, syöminen ja ulkonäköpuhe. Näillä kaikilla on mun mielestä hyvä jatkaa myös tänäkin vuonna!


Vuoden 2020 luetuimmat postaukset:

1. Antaa rintojen roikkua vaan (julkaistu vuonna 2018)

2. Viisitoista ja puoli neliötä kotia (julkaistu vuonna 2018)

3. Tältä näyttää L-koon nainen (julkaistu vuonna 2017)

4. Mitä tarkoittaa ortodoksisuus? (julkaistu vuonna 2016)

5. 15,5 neliön asuntoesittely videolla & muuttouutisia

6. Mitä syön viikossa

7. Entä jos en olekaan se joka luulin olevani?

8. Rahapäiväkirja 3: Miten tienaan ja kulutan opiskelijana

9. Muuttopäivä: Opiskelija-asunnosta toiseen

10. Mitä syön päivässä (julkaistu vuonna 2019)


Olivatko nämä jo entuudestaan tuttuja postauksia? Mistä haluaisit lukea tämän vuoden postauksissa?


Liity lukijaksi tästä!

3 kommenttia:

  1. Hey dear! Loved your post and allready followed your blog, i want invite you to visit and follow my blog back <3

    www.pimentamaisdoce.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Suurin osa näistä postauksista on tullut luettua, ja moni noista sun listaamista lemppareista on jäänyt mullekin sun blogista mieleen. Erityisesti tykkään sun kirjoittamista pohdiskelevammista teksteistä. Aiheina myös opiskelu ja arkiset kuulumiset kiinnostavat aina, joten niitä lukisin mielelläni tänäkin vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! Noita kaikkia on ehdottomasti tulossa myös tänä vuonna, ihan parasta että kiinnostaa <3

      Poista